Päästääkö Atlético Madrid vihdoin maalin vieraissa?
Atlético Madrid on taistellut tällä sesongilla Espanjan pääsarjassa melko tasaisesti – tyypilliseen tapaansa. Viidessä edellisessä ottelussa pisteitä on kertynyt yhdeksän, kun tehtyjä maaleja on yhtä monta kuin pelattuja kamppailuja ja päästettyjä osumia ainoastaan yksi. Alaves on pelannut koko kauden ailahtelevasti ja hävinnyt voitettavissakin olleita taistoja, mutta kotona on kulkenut kohtalaisesti.
Alaves on kotinurmellaan kahden ottelun voitto- ja nollaputkessa, kun se on kaatanut Celta Vigon ja Mallorcan 2–0-lukemin. Kauden viidessä ensimmäisessä kotikamppailussaan joukkue on ylipäätänsä esiintynyt oikein hienosti hävittyään vain yhden kamppailun. Kotonaan isäntä on tällä sesongilla saalistanut pisteitä mukavasti kahden paunan ottelukohtaisella keskiarvolla eli kymmenen kappaletta.
Vierasjoukkue Atlético puolestaan ei varsinaisesti ole säkenöinyt reissupeleissä, ei etenkään sellaisia joukkueita vastaan, joilla materiaalinsa puolesta on sananen sanottavanaan pääkaupungin jättiläisiä vastaan. Todella vähämaalisia ja tasaisia vierasotteluita on joukkue – jo totutunkin – tapansa mukaisesti pelannut. Viisi maalia on yhteensä tullut madridilaisten vieraskamppailuissa. Kahdesti pallon on nuottaan saanut vastustaja ja kolmesti Atlético itse.
Alaveskaan ei sarjassa ole se runsasmaalisin koti- tai vierasryhmä ollut, joten todella vähämaalista kamppailua odotetaan takuulla. Kertoimet on vedetty alas sen mukaan. Molemmilla joukkueilla on kuitenkin tarvittava tulivoima, joka maalinteossa vaaditaan ja kummankaan joukkueen lähestyminen kamppailuun tuskin sulkee pois maalinteon mahdollisuutta.
Nostetaan ensimmäiseksi pelivalinnaksi, että molemmat joukkueet onnistuvat maalinteossa, ainakin kertaalleen. Atléticon kaksi vierasottelua La Ligassa kestänyt nollaputki tuskin jatkuu ikuisesti. Isännätkin ovat kotonaan pelanneet kaksi kamppailua maaleitta, mutta Atléticon kaltaista joukkuetta vastaan siihen tulee muutos. Toisena valintana pelataan pienellä panostuksella tasapeliä.