pe 28.05. klo 20:15

Latvia - Norja

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Tuoko lepoetu virtaa Norjan tekemiseen? Kerroin ainakin maistuu!

Latvian ja Norjan väliseen otteluun lähdetään varsin tasaisista lähtökohdista, vaikka ennakkosuosikin asema toki on Latvialle myönnettävä. Latvia on pelillisesti ollut vahvempi etenkin puolustussuuntaan, mutta peli-idean osalta illan otteluun lähdetään altavastaajan kelkkaan.

Latvialla on saldona neljästä ottelusta kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Kanadasta tuli yllätysvoitto ja Italia kaatui varsin selvän esityksen jälkeen, vaikka toki maalien tekeminen oli hieman nihkeää. Molemmissa otteluissa Latvia piti nollat ja muutenkin se on pelannut puolustuksellisesti varsin hyvin. Eilisestä ottelusta USA:ta vastaan tuli tappio lukemin 2-4. Alussa Latvia pysyi kelkassa, mutta USA:n vahva toinen erä oli sille liikaa.

Norjan ainoa voitto on tullut heittopussi Italiaa vastaa lukemin 4-1. Tappiot puolestaan on tullut Saksalle, Suomelle ja Kanadalle, mutta toisaalta se myös lähti selvänä altavastaajana jokaiseen otteluun. Mathias Trettenes on ollut joukkueen tehokkain pelaaja kolmella maalilla ja yhdellä syöttöpisteellä, mutta muutoin tulivoimasta on ollut puutetta. Suuremmat ongelmat toki on ollut omassa päädyssä, mutta Latvia tosin ei ole hyökkäyssuuntaan erityisen taitava ja esimerkiksi Kazakstania vastaan se sai ainoastaan 14 laukausta maalia kohti.

Norja pääsee otteluun paremmin levänneenä ja Uhmapelaajat uskoo Norjan toiseen voittoon hieman markkinaa enemmän, joten lopullista voittoa napataan lapulle. Ottelu on lähtökohtaisesti varsin vähämaalinen ja tasapelin todennäköisyys nousee, joten lopullinen voitto maistuu 60 minuutin voittoa paremmin. Latvia on ollut puolustussuuntaan selvästi parempi, mutta Norjan puolustus tuskin aikaisempien otteluiden tasoista painetta tulee kokemaan.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta