Valioliiga su 02.10. klo 18:30

Leeds - Aston Villa

star-iconstar-iconstar-iconhalf-star-iconstar-iconstar-icon

Lisää karmeita vaikeuksia! Gerrardin miehistön tärkeimmät laitapuolustajat ovat sivussa yhtä aikaa

Leeds on saamassa huippuvireessä ennen maaottelutaukoa olleen ja pienestä loukkaantumisesta kärsineen pelaajansa takaisin kehiin. Pelaajatilanne vakuuttaa myös muilta osin ennen kotikamppailua Aston Villaa vastaan. Vieraiden sairastuvan status ei ole aivan yhtä aurinkoinen, mutta syyskuun otteluissa joukkue onnistui. Kahdessa matsissa olivat vastassa kivikova Manchester City sekä Southampton ja saldoksi muodostui neljä paunaa.

Isännän pelaaminen on vakuuttanut erityisesti Elland Roadilla. Jesse Marschin miehistö on kerännyt pisteitä kaikissa kolmessa kotiottelussaan, joista tuloksina ovat voitot Wolvesia sekä Chelseaa vastaan ja elokuun lopussa tullut Everton tasapeli. Joukkue pelasi viimeksi noin kuukausi sitten eli taukoa on tullut reilusti. Vaikutuksia voi ainoastaan spekuloida, mutta ainakin pelaajatilanteen osalta ne ovat positiiviset.

Leedsin parhaana pelaajana alkukaudella kunnostautunut Rodrigo on toipunut pelikuntoon ja miestä odotellaan takaisin viheriölle jo sunnuntaina. Sairastuvalla jatkavat varmuudella ainoastaan Stuart Dallas sekä Archie Gray. Pääasiassa vaihtopelaajana ollut Adam Forshaw on puolestaan vetänyt harjoituksissa nilkkarallia, eikä ole käytettävissä sunnuntain otteluun. Luke Ayling palasi kehiin vaihdosta jo edellisessä ottelussa, mutta nyt tärkeä puolustaja on täysin pelikunnossa.

Aston Villan alkukausi on ollut vuoristoratamainen – mukaan mahtuu sekä hyviä suorituksia, heikkoja esityksiä että hyvin huonoja edesottamuksia. Syyskuu oli – kuten sanottu – erinomainen pisteiden valossa, mutta otanta on vastaavasti naurettavan kapea. Kun katsotaan koko alkukautta Steven Gerrardin miehistön rakenteet pelinrakentelussa ja etenkään murtautumismallit eivät vakuuta. Keinoja maalipaikoille pääsyyn pitäisi olla Valioliiga-tasolla ja Aston Villan kaltaisella miehistöllä selvästi enemmän.

Vierailija on hämmentävästi kolmanneksi vähiten maaleja tehnyt joukkue yhdessä sarjanousijan Nottingham Forestin kanssa. Ollie Watkinsin, Leon Baileyn sekä Danny Ingsin kaltaisia nimiä on yläkerrassa ja taustoilla häärivät muiden muassa Philippe Coutinho, Jakob Ramsey sekä Emiliano Buendia, joten tulosta odotellaan syystä. Sairastilanne on edelleen haastava ja iskee erityisesti laitapelaajiin kovaa, mikä saattaa vähentää maalintekopaikkojen määrää ja laatua entisestään.

Matty Cashin ja Lucas Dignen puuttuminen on Gerrardin joukoille valtaisa takaisku. Ensin mainittu on toki palaamassa kehiin, mutta on mukana harjoitusvahvuudessa vasta maanantaina ja huilaa vielä tämän viikonlopun. Dignellä puolestaan on vaikea kantapäävamma, jonka tutkiminen jatkuu. Tarkempaa aikataulua on joukkueen managerin Gerrardin mukaan todella vaikeaa ennustaa – ainakaan toistaiseksi. Laitojen tukipilarien lisäksi Boubacar Kamara sekä Diego Carlos ovat telakalla.

Pelivalinnaksi otetaan kotivoitto, jolle saadaan 1×2-markkinassa erinomainen kerroin. Leedsin voiton todennäköisyys on suurempi kuin tästä asettelusta voisi päätellä. Joukkue pääsee intoa täynnä kotiyleisönsä eteen ja pelivalinnan kannalta erityisen suuri arvo annetaan maalinteko-odotuksille. Leeds on ollut kotonaan todella vaarallinen ja osumia olisi muutamassa aiemmassa matsissa voinut syntyä selvästi nähtyä enemmän. Aston Villan odottama puolestaan pudonnee entisestään Cashin sekä Dignen ollessa yhtä aikaa sivussa.

Eikä siinä vielä kaikki!

LuckyCasino tarjoaa Uhmapelaajille hulppean edun, jolla päästään lunastamaan täysin riskittömästi ja kokonaan ilman kierrätyksiä Leedsin avulla. Kun panostat 25€ Uhmapelaajien kohteeseen, saat nostaa panoksesi takaisin pankkitilillesi, jos betsi ei osu. Sinun ei tarvitse riskeerata senttiäkään, koska tappion mahdollisuutta ei ole olemassa.

Näin teet Leedsin voitolla 60€ ilman riskiä:

    • Siirry LuckyCasinolle ja talleta 25€ (rekisteröintiä ei tarvita).
    • Pelaa talletuksellasi 1×2 – Leeds -kohdetta kertoimella 2,42.
    • Kun Leeds voittaa, voit nostaa 60,5€ voitot heti. Jos veto ei kuitenkaan osu, panos (25€) palautuu vuorokauden kuluessa.
    • Tarjouksessa ei ole kierrätystä.