HIFK ailahtelee – kurittaako KooKoo Helsingissä?
Valmentajaansa vaihtanut Helsingin IFK on isäntänä lauantaina ja kohtaa toistamiseen KooKoon. Perjantaina kouvolalaiset aiheuttivat HIFK:lle ongelmia, mutta lopulta se selvisi kuitenkin voittajana.
Onnistuuko HIFK kotiyleisönsä edessä paremmin?
Perjantaina KooKoo ja HIFK tarjoilivat Kouvolassa tasaisen näytelmän, joka eteni aina jatkoajalle saakka. Toisen ottelunsa pitkän tauon jälkeen HIFK:n paidassa pelannut Anton Lundell ratkaisi kamppailun helsinkiläisille vasta jatkoajalla, kun loppunumeroiksi kirjattiin 3–4.
HUIPPUETU: 50€ RISKITÖN VETO EIKÄ KIERRÄTYSTÄ
HIFK esiintyi perjantaina ensimmäistä kertaa Jarno Pikkaraisen komennossa Kouvolassa. Helsinkiläisseura tiedeotti perjantaiaamuna antaneensa lähtöpassit entiselle päävalmentajalleen Ari-Pekka Selinille.
Lauantaina KooKoo on vuorostaan vieraana Helsingissä. HIFK:n otteet heittelevät ja sen molemmat ottelut ovat menneet kuluvalla viikolla jatkoajalle. Ensimmäisen ottelunsa se hävisi Ilvestä vastaan Tampereella 6–5 jatkoajalla, mutta edellä mainitusta perjantaisesta KooKoo-kamppailusta se onnistui kairaamaan jatkoaikavoiton.
On erikoista, että helsinkiläisten varsinaisen peliajan voiton kerroin on poljettu todella alas. Kummallista se on siksi, että joukkue ei ole vakuuttanut aivan viime aikoina. Tosin viidessä edellisessä kotiottelussaan Helsingin jäähallissa HIFK on voittanut neljästi.
Mässäilläänkö perjantainakin maaleilla?
Lauantaina pelataan joukkueiden kauden neljäs keskinäinen kohtaaminen. Kaikki KooKoon ja HIFK:n ottelut ovat kuluvalla sesongilla olleet poikkeuksellisen tasaisia. Kouvolassa joukkueiden molemmat kohtaamiset ovat edenneet jatkoajalle, viimeksi eilen ja sitä ennen marraskuussa, kun KooKoo puolestaan voitti jatkoilla numeroin 2–1.
Kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen pelattiin syyskuun lopulla Helsingissä ja sen HIFK onnistui voittamaan 4–2, mutta kyseinenkin ottelu oli todella tasainen kamppailu. Maaleja voi odottaa myös perjantain kamppailussa.
Ottelu tulee nopeasti ja alkaa alle vuorokauden jälkeen edellisen taiston päättymisestä. HIFK on vahva ennakkosuosikki, mutta KooKoo on ollut sille kuluvalla kaudella todella haasteellinen vastustaja, kuten sanottu.
Ensimmäinen pelivalinta otteluun on korkea maalimärä. Toisena koteena pelataan alhaisella panostuksella KooKoon lopullista voittoa.