Pelaa 20 eurolla 200 käteiskierrosta Highroller-kasinolla.
Voitoillasi ei ole kierrätysvaatimuksia ja voit nostaa ne minuuteissa pankkitilillesi!
Hämeenlinnassa pelataan keskiviikkona ottelu HPK:n ja Ässien välillä. Kotijoukkue on aloittanut kautensa hyvin ja saman tahdin uskotaan jatkuvan tänä iltana.
HPK pelasi ensimmäisen ottelun Turussa TPS:n vieraana. Kerho piti ottelun todella tasaisena onnistuen viemään ottelun jatkoajalle. Jatkoajalla kuitenkin TPS:n superlupaus Kaapo Kakko ratkaisi ottelun. Lauantaina HPK puolestaan pelasi kotiottelun toista ennakkoon kovempaa joukkuetta vastaan, kun vastaan asettui jopa suurimmaksi mestarisuosikiksi nostettu Tappara. Tässä ottelussa HPK voitti Tapparan voittomaalikilpailussa. Molemmissa otteluissa HPK:n ainoan maalin varsinaisilla peliajoilla teki Markus Nenonen, joka tunnetaan kovasta laukauksesta.
HPK on pelannut kaksi tasaista ottelua kahta ennakkoon viiden kärkeen veikatun joukkueen kanssa. Kahdessa HPK:n pelissä maaleja on tehty varsinaisella peliajalla yhteensä neljä kappaletta ja preseason -otteluissakin HPK pelasi todella pirteästi. Kauden alla HPK:ta ei veikattu kovin korkealle sarjataulukossa, mutta se on nyt osoittanut todellisen potentiaalinsa. HPK:n heikkoutena on kapea kärki eli joukkue ei hevin kestä loukkaantumisia. Maalilla nuorikko Emil Larmi on osoittanut hyviä otteita.
Pelaa 20 eurolla 200 käteiskierrosta Highroller-kasinolla.
Voitoillasi ei ole kierrätysvaatimuksia ja voit nostaa ne minuuteissa pankkitilillesi!