Jumbofinaalista on odotettavissa maalirikas
Häntäpään kamppailussa pitkän tappioputken katkaissut Jukurit isännöi Sportia. Viimeaikaisten esitysten perusteella ottelusta voidaan kuitenkin odottaa maalirikasta kamppailua kahden surkean puolustuksen välillä. Kauden aiemmat keskinäiset kohtaamiset ovat menneet Jukureiden nimiin.
Kotijoukkue Jukurit otti edellisessä kamppailussa yllätysvoiton Ilveksestä ja samalla katkaisi 9 ottelun mittaisen tappioputken. Hirveästi joukkueella ei kuitenkaan vielä ole aihetta juhlaan, sillä puolustuspelaaminen on läpi koko kauden ollut surkeaa. Maaleja joukkue on pystynyt tekemään kohtalaisen hyvää tahtia, etenkin häntäpään joukkueita vastaan, mutta ontuvan puolustamisen vuoksi pisteet ovat jääneet vastustajille. Ylivoiman osalta Jukurit on Sportia melko selkeästi edellä. Huomionarvoista on myös se, että Sport on kuluneella kaudella ottanut sarjan toiseksi eniten rangaistuksia.
Sport puolestaan on osallistunut useampaankin maali-iloitteluun viime aikoina. Sportilla on huomattavissa samoja ongelmia kun kotijoukkueella. Maaleja syntyy, mutta niitä myös reilusti päästetään. Maalinteosta päävastuussa on joukkueen kultakypärä kanadalainen Chris DeSousa, joka iski 3 maalia eilisessä voitossa KalPaa vastaan. Hurjaan vireeseen päässyt DeSousa on vieraiden tärkein yksittäinen pelaaja. Sportin ainut heikkous ei ole puolustus. Erikoistilannepelaaminen on nimittäin ollut koko kauden heikolla mallilla. Ylivoimaan on hieman löytynyt parannusta viimeisissä otteluissa, mutta alivoima on ollut yhä melko heikkoa.
Kummankaan joukkueen voittoa ei nykyisillä kertoimilla tee mieli pelata, mutta maalimääristä löytyy maistuvia kohteita. Kummankaan joukkueen puolustuspelaaminen ei vakuuta. Ottelun alku voi olla tarkka, mutta pelin virratessa paikkoja aukeaa varmasti molempiin suuntiin. Pelivalinnoiksi nostetaan yli 5 ja 6 maalia.