Dufva on tuonut kurinalaisuutta ja itseluottamusta JYPin pelaamiseen
Risto Dufva liidättää JYPiä kohti pudotuspelejä ja keskiviikkona jyväskyläläiset saavat vastaansa Pelicansin, jolla on kulkenut viime aikoina tuloksellisesti ailahtelevasti, eikä joukkue ole pelillisestikään parhaita otteitaan esittänyt.
JYPillä ollut isku päällä Dufvan tultua taloon
Moni uskoi valmentajavaihdoksen auttavan JYPiä pudotuspeleihin, ja kuinka ollakaan Risto Dufva on nostanut joukkonsa jo kymmenennelle sijalle. JYP on kymmenen ottelun kuntopuntarilla Liigan neljänneksi paras joukkue 19 keräämällään pisteellä, eikä yksikään kärkijoukkueista halua saada jyväskyläläisiä vastaansa pudotuspelien alkutaipaleella.
JYPin pelaaminen on kehittynyt lyhyessä ajassa todella merkittävästi ja Dufva on palauttanut jyväskyläläisen kiekkoiluidentiteetin peruspilareita sekä itseluottamuksen hurrikaanipaitojen tekemiseen. Kollektiivinen joukkuepuolustaminen ja kurinalaisuus ovat parantuneet huomattavasti valmentajavaihdoksen myötä ja jo tässä vaiheessa voidaan todeta, että JYPiä ennen Dufvaa luotsanneen Lauri Merikiven potkut olivat oikea ratkaisu seurajohdolta.
50€ RISKITÖN – TOIMI NÄIN:
Jyväskyläläiset ovat Dufvan komennossa kaataneet muun muassa Tapparan ja HIFK:n. Viimeisimmässä ottelussaan 46 kamppailussaan 64 pistettä kuluvalla sesongilla kerännyt JYP kaatoi kotikaukalossaan HPK:n 1–0-numeroin vakuuttavasti puolustuksen sekä hyvän maalivahtipelaamisen kautta. Jyväskyläläisten ykkösmaalivahti Eetu Laurikainen on ollut muutenkin hyvässä vireessä viime aikoina ja aloittaa myös Pelicans-ottelussa.
Pelicans tukevasti kiinni suorassa pudotuspelipaikassa, mutta pisteitä pitää tulla
Lahtelaiset ovat voittaneet edellisistä viidestä ottelustaan ainoastaan kaksi. Joukkue hävisi viime perjantaina vieraissa HPK:lle 5–3-numeroin, mutta kaatoi Tapparan seuraavassa ottelussa kotikaukalossaan lukemin 7–1. Menneellä viikolla Pelicans kärsi myös itse murskatappion, kun se hävisi Kärpille viikko sitten lukemin 2–6.
Viime aikojen ailahtelu on uutta lahtelaisille, sillä he hävisivät tammikuun aikana kokonaisuudessaan ainoastaan kahdesti. Joukkueen maalilla voitokkaalla jaksolla pelasi Jussi Olkinuora, joka nähdään lahtelaisten maalilla myös jyväskylässä.
Asetelmat ovat mielenkiintoiset, sillä JYP on pelannut todella kurinalaisesti, eikä se ole päästänyt kovinkaan paljoa maaleja. Tosin isännät eivät myöskään osumilla ole mässäilleet. Pelicansin kamppailut puolestaan ovat olleet todella runsasmaalisia.
Jyväskylässä kurinalainen isäntä on puolustussuuntaan todella vahva pienessä kotiaskissaan ja Pelicansin maaleilla mässäily saattaa jäädä vähemmälle. JYP jatkanee siitä, mihin on puolustuspelillisesti viime aikoina pystynyt ja maalinteko on lahtelaisille vaikeaa Hippoksella keskiviikkona.
Pelataan ensimmäisenä kohteena koko ottelun alhaista maalimäärää. Toiseksi valinnaksi nostetaan isäntien voitto varsinaisella peliajalla. JYPin pelillinen ja tuloksellinen kehitys lyhyessä ajassa on ollut huikeaa, ja Pelicans on ailahdellut pitkästä aikaa niin tuloksellisesti kuin pelillisestikin.