Koeaja uudistunut XLBet käteiskierrosten turvin! Talleta 35€ ja nappaa 50 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta huikeaan Big Bass Splash -kolikkopeliin!
Heiveröinen Kärpät haastaa Lukon, joka on sille nykytilanteessa jättimäinen haaste
Kärpät ja Lukko kohtaavat kahdesti peräkkäisinä päivinä Raksilassa. Keskiviikkona pelataan ensimmäinen ottelu, eikä edellinenkään keskinäinen ole vielä ehtinyt merkittävästi ikääntyä. Viime viikolla raumalaiset tukkivat Mikko Mannerin suojatit täysin, eikä Kärpillä ollut Raumalla mitään palaa. Nuorten Leijonien karanteenit ovat ohi ja miehiä palailee Oulussa askiin, mutta sekään tuskin isäntiä avittaa.
Viime viikonloppuna Satakunnan kierroksellaan sekä Lukkoa että Ässiä vastaan 3–0-tappiot kärsinyt Kärpät on kautensa osalta vedenjakajalla. Pistekeskiarvolla joukkue on edelleen kiinni suorissa pudotuspelipaikoissa, mutta esimerkiksi kaksi seuraavaa ottelua juuri Lukkoa vastaan ovat oululaisille todella tärkeitä. Erityisesti lauantaina Ässiä vastaan Kärpät oli todella eksyksissä, eikä tuntunut löytävän lainkaan punaista lankaa pelaamiseensa.
Edellisenä perjantaina Kärpät vieraili Raumalla, eikä se päässyt silloinkaan koko ottelun aikana mihinkään hyökkäyspelillisesti ja Lukko nappasi ansaitusti 3–0-kotivoiton. Oululaisten pelaaminen on tullut jo kauas siitä, mitä se on parhaimmillaan edelliskausilla ollut. Joukkue on sekaisin, eikä organisoidusta joukkuepelaamisesta ole tietoakaan ja juuri sellaista voitto esimerkiksi Lukon kaltaista huippujoukkuetta vastaan vaatisi.
Kärpät saa takaisin kokoonpanomahdollisuuksiinsa Topi Niemelän, Kasper Puution sekä Aku Rädyn, joiden karanteenit nuorten MM-kisojen jäljiltä ovat ohi. Lukko puolestaan saa Mikko Petmanin takaisin kokoonpanoonsa. Molemmille joukkueille nuorukaiset tarjoilevat lisää syvyyttä, mutta ainakaan Kärppien mahdollisuuksia kisakävijöiden paluu ei kummemmin kohota.
Isäntä on viiden ottelun kuntopuntarilla vasta sijalla 12, kun Lukko vertailun vuoksi vakuuttaa huomattavasti enemmän jaettuna kuntokärkenä. Kärpät on myös kotiotteluissa neljänneksi huonoin ryhmä Liigassa koko kauden otannalla. Uhmapelaajat pitää Kärppien voittoa tilastollisesti ja pelillisesti vahvempaa sekä valmiimpaa Lukkoa vastaan epätodennäköisenä ja kerroinasettelu tarjoaa suurta etua. Pelivalinnaksi nostetaan lopullinen vierasvoitto.