pe 22.01. klo 18:30

KooKoo - Jukurit

star-iconstar-iconstar-iconhalf-star-iconstar-iconstar-icon

KooKoolle on tarjolla viides peräkkäinen voitto

Perjantaina KooKoo saa kotikaukalossa vastaansa viime aikoina vaikeuksissa olleen Jukurit. Joukkueet on kohdanneet kahdesti kuluneella kaudella ja molemmista KooKoo on selviytynyt voittajana lukemin 4-1. Samankaltaista tulosta voidaan odottaa myös tänään.

KooKoo on neljän ottelun voittoputkessa ja peräti seitsemästä edellisestä ottelusta joukkue on saanut mukaansa vähintään yhden pisteen. Viimeisimmässä ottelussa HPK kaatui hyvän esityksen jälkeen lukemin 4-1. Läpi kauden KooKoo on onnistunut luomaan runsaasti maaliodottamaa illasta toiseen ja etenkin kotiotteluissa KooKoo on onnistunut luomaan maalipaikkoja keskimäärin hieman yli kolmen maalin edestä ottelua kohden.

Jukurit on hävinnyt neljä edellistä ottelua maalierolla 4-17. Hyökkäyspelaaminen on ollut vaikeaa eikä reissu Kouvolaan tuo siihen helpotusta. Maalipaikkojen luominen on ollut vieraille haastavaa läpi kauden, vaikka aiemmin kaudella oli toki ajanjakso, jolloin Jukurit onnistui heiluttamaan verkkoja hetken aikaa hyvällä tahdilla. KooKoota vastaan Jukurit joutuu jälleen vastaanottavaksi osapuoleksi, joten maalipaikat on käytettävä hyödyksi kovalla prosentilla mikäli vieraat mielii tappioputken katkaista.

KooKoo on ollut erittäin vahva kotijoukkue kuluneella kaudella ja myös maalipaikkojen valossa se on onnistunut usein hallitsemaan otteluita. Materiaalieron ja loistavan vireen turvin KooKoo lähtee otteluun suurena ennakkosuosikkina ja peli-ideaksi myös nostetaan KooKoon menestystä -1,5 tasoituksella.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta