Vierailijoille tulossa vaikea ilta
Perjantaina KooKoon vieraaksi saapuu vaikeuksien keskellä kamppaileva Lahden Pelicans. Kotijoukkue KooKoo kamppailee suorasta pudotuspelipaikasta, kun puolestaan vierailijoiden on aika aloittaa kiri, jotta kausi ei lopu 60 ottelun jälkeen.
KooKoo on viimeaikoina suoriutunut vaihtelevasti. Peliesitykset ovat olleet hyviä, mutta tulokset olisi voinut olla parempia. Suuri syy tähän on ollut haastava otteluohjelma, joka on hieman helpottamaan päin lähiaikoina. Kauden mittaan KooKoo on luonut maalipaikkoja vastustajia enemmän ottelusta toiseen, mutta se ei ole ainakaan vielä täysin realisoitunut tulosten valossa.
Pelicans aloitti viikon katkaisemalla 6 ottelun tappioputken Ässien vieraana. Voitosta on pitkälti kiittäminen maalivahti Atte Tolvasta, joka on ottanut ykkösvahdin roolin Tomi Karhusen vaihdettua seuraa. On kuitenkin vaikea sanoa onko Tolvasesta pitämään joukkuetta pelissä illasta toiseen. Pelicansilta on odotettavissa parannusta, mutta vielä on paljon tehtävää, mikäli joukkue aikoo kamppailla jatkopeleistä.
KooKoo on tällä hetkellä Pelicansia useamman askeleen edellä jokaisella osa-alueella. Uskotaan, että kotijoukkue nappaa rutiinivoiton, joten pelivalinnaksi nostetaan KooKoon vähintään kahden maalin voitto.