Liiga to 23.01. klo 18:30

Lukko - HPK

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Kärsivällinen Lukko on liikaa HPK:lle

Lukko liitää kahdeksan ottelun voittoputkessa Liigassa, jossa se hätyyttelee jo tiiviimmäksi muuttunutta kärkikastia. Raumalaisten takana ainoastaan neljän pisteen päässä kuudennella sijalla vaanii sen torstaivastustaja HPK.

Pekka Virran luotsaama Lukko on tällä hetkellä yksi parhaiten toimivista kokonaisuuksista Liigassa. Erikoistilannepelaaminen toimii erinomaisesti ja esimerkiksi ylivoimaosumia joukkue on iskenyt viime aikoina ruhtinaalisesti. Viime viikolla joukkue kaatoi myös Liiga-kärjen Kärpät toteutettuaan omaa pelisuunnitelmaansa alusta loppuun saakka kärsivällisesti. Joukkue iski ottelun puolivälissä kaksi perättäistä ylivoimaosumaa, jotka olivat lopulta naula oululaisten arkkuun 3–1-numeroihin päättyneessä ottelussa.

Tasaista ottelua sopii odottaa myös HPK-kamppailusta, sillä Pallokerhokin on luutinut viime aikoina kelvollisessa vireessä. Tosin Lukko on ollut sitäkin huomattavasti kurinalaisempi, mutta hämeenlinnalaisten haaviin on tarttunut pisteitä viidessä edellisessä kamppailussa 11, joka on kolmanneksi eniten Liigassa heti kaikki ottelunsa voittaneiden KooKoon ja Lukon jälkeen.

Lukon voittoputkessa, jolla on mittaa nyt jo kahdeksan ottelua, viimeiset seitsemän voittoa ovat tulleet varsinaisella peliajalla ja useissa kamppailuissa Raumalaiset ovat kääntäneet taistelut edukseen paremmalla maalivahtipelaamisella sekä kurinalaisuudella ja tehokkuudella erikoistilanteissa.

HPK:n alivoima on neljänneksi heikointa sarjassa ja vaikka ylivoimapelaaminen on kokonaisuutena tällä kaudella toiminut isäntiä tehokkaammin, ovat osat olleet hiljattain toisin päin. Maalivahtipelaaminen on niin ikään helppoa nähdä kysymysmerkkinä, kenties jopa heikkoutena vieraiden osalta. Oskari Setäsen ja Lassi Lehtisen muodostaman Lukko-duon pelaaminen on ainakin ollut huomattavasti HPK:n Joona Voutilaisen ja Rasmus Reijolan tandemia paremmissa kantimissa.

Kovassa vireessä luutivaan isäntään luotetaan, kun se kohtaa hallitsevan mestarin torstaina. Pidetään panostaso maltillisena, mutta nostetaan pelivalinnaksi isäntien voitto varsinaisella peliajalla – sille on tarjolla kova kerroin!