SaiPa tarvitsee voiton – KalPalla edessä kesäloma
Liigan runkosarjaa on jäljellä kaksi kierrosta ja tiistaina SaiPa saa Lappeenrannassa vastaansa KalPan Kuopiosta. KalPa on pudotuspelihaaveensa jo menettänyt, mutta SaiPa metsästää kotietua karsintakierrokselle ennen varsinaisia pudotuspelejä. Ottelu alkaa tiistai-iltana klo 18:30.
SaiPalla vielä panoksia – KalPa taistelee kunniasta
Lappeenrantalaiset ovat pudotuspelipaikkansa jo ansainneet, mutta sijoitus on vielä auki. Tällä hetkellä SaiPa on sarjataulukossa yhdeksäntenä. Kahdella voitolla joukkueella on pieni mahdollisuus ottaa seitsemäs sija, mutta päätyminen kahdeksannelle tai yhdeksännelle sijalle näyttää kuitenkin todennäköisimmältä. Ilves on tasapisteissä SaiPan kanssa sarjassa, joten näiden ryhmien välillä luvassa on kiivas taistelu siitä, kumpi päätyy korkeammalle. Ilveksellä on yksi voitto enemmän ja se on tällä hetkellä lappeenrantalaisten edellä.
Liigan pelipassi + bonus taskuun seuraavasti:
Lappeenrantalaiset ovat hyvässä iskussa ennen tiistain koitosta, sillä kahden viimeisen kamppailun maaliero on huima 9–0. Ensiksi SaiPa kaatoi viime keskiviikkona Jukurit kotonaan lukemin 3–0 ja lauantaina JYPin Jyväskylässä peräti 6–0. SaiPa on napannut viimeisistä 12 ottelustaan kahdeksan voittoa.
KalPa menetti mahdollisuutensa pudotuspeleihin hävittyään lauantaina kotonaan Pelicansille lukemin 1–4. Kuopiolaiset ovat muutenkin keränneet viimeisestä 13 ottelusta vain kolme voittoa. Koko kauden mollivoittoisesti pelannut KalPa ei missään vaiheessa kautta ole vakuuttanut. Oman pään virheet ja helpot maalit ovat vaikeuttaneet kuopiolaisia joka pelissä ja joukkue on ollut yksi Liigan pahimmista alisuorittajista. Koko kauden ajan vaikuttaneet loukkaantumiset ovat niin ikään häirinneet joukkuetta. Tälläkin hetkellä avauskokoonpanosta on kahdeksan pelaajaa sairastuvalla.
SaiPa tarvitsee voiton!
SaiPa aloittanee pudotuspelien karsintakierroksen lauantaina ja paras kolmesta -sarjassa kotietu on äärimmäisen tärkeä. Tästä edusta lappeenrantalaiset tiukasti taistelevat Ilvestä vastaan. KalPasta pitäisi voitto napata, sillä torstaina joukkue kohtaa runkosarjan päätöspäivänä TPSn Turussa ja siellä SaiPa joutuu tekemään kovan työn, jotta pisteitä irtoaisi. Ilves kohtaa tiistaina vieraissa Ässät ja torstaina kotonaan Lukon. Kovia panoksia viimeisille kierroksille siis jää.
Ensimmäisenä pelikohteena pelataan SaiPan voittoa. Vakuuttavasti viime kamppailuissa esiintyneet lappeenrantalaiset jatkavat hyviä otteita kotona ja joukkueella on varmasti henki päällä. Kotijoukkue tietää ottelun panoksen ja ja halajaa voittoa enemmän. SaiPa on myös ollut Liigan kolmanneksi paras kotijoukkue kuluneella kaudella. Vierasjoukkue KalPa odottaa jo kesäloman alkamista, eikä kuopiolaisista ole vastusta Kisapuiston hornankattilassa.
Toisena pelikohteena pelataan SaiPan voittoa tasoituksella -1,5. Kotijoukkueen täytyy siis voittaa kahdella maalilla tai enemmän, muuten pelaaja ei saa panostaan takaisin. Tässä kohteessa SaiPaan luotetaan enemmän ja lappeenrantalaisten odotetaan voittavan isommalla maalierolla.