Liverpool vai Chelsea? Kärkikohtaaminen pelataan lauantaina Anfieldin nurmella!
Valioliiga-kauden avauskierroksen vahvimmat joukkueet kohtaavat kärkikamppailussa Anfieldin nurmella lauantai-illan ratoksi. Huippufutiksen lisäksi päästään herkuttelemaan vahvimmin kahteen suuntaan tähän saakka operoineiden ryhmien edesottamuksista. Tapahtumia ja laatua varmasti riittää, vaikka maaleilla ei välttämättä tällä kertaa päästäkään mässäilemään. Isäntien sairastupa on täysin tyhjentynyt, mikä on ollut lähihistoriassa harvinaista herkkua. Toisaalta vieraillakaan ei liiemmin loukkaantumisia ole.
Chelsea matkustaa Anfieldille lauantai-illaksi, joten sillä on edessään kauden tähän saakka kovin testi. Aiemmilla kierroksilla niin Crystal Palace kuin Arsenalkin ovat osoittautuneet melko kevyiksi ryhmiksi ainakin Lontoon sinisten käsittelyssä. Thomas Tuchelin miehistö on liitänyt kentällä kahteen suuntaan päästämättä ensimmäistäkään maalia kahdessa ensimmäisessä mittelössään. Samoin on tehnyt tuleva vastustaja Liverpool, joka on pelannut lontoolaisten kanssa tismalleen samaisella 5–0-maalierolla – tietysti voittaen molemmat tähänastiset ottelunsa Norwichia ja Burnleya vastaan.
Liverpoolin sairastuvalla on täysin tyhjää ja tällä kertaa on Jürgen Kloppin ja kumppanien syytä koputtaa puuta, että se melko väljänä säilyisikin. Tasan vuosi takaperin alkoi nimittäin tapahtua – ensin putosi ykköspuolustaja ja pikkuhiljaa mureni koko alakerta, jonka lisäksi vähän muutakin. Ikävä historia tuskin toistaa itseään ja Liverpool on näyttänyt alkukaudella alati valmiilta, joten Chelsea joutuu vierailijana kovaan testiin normaalisti yhtenä kovimmista kotiryhmistä tunnettua isäntää vastaan. Fanitkin ovat palanneet katsomoihin, joten You’ll Never Walk Alone raikuu todella komeasti pitkästä aikaa!
Vieraiden puolelta sivussa ovat yhä Ruben Loftus-Cheek sekä Christian Pulisic. Tuore paluumuuttaja ja 110 miljoonaa maksanut jättihankinta Romelu Lukaku tuli Arsenalia vastaan viime viikonloppuna vahvasti sisään Valioliiga-kentille ja paukautti heti kättelyssä maalin Reece Jamesin komeasta tarjoilusta. Kaksikko löysi toisiaan muutoinkin erinomaisesti ja erityismaininta on ylipäätänsä annettava nuorelle englantilaislaitapakille Jamesille. Mies vaikuttaisi ottaneen kesän aikana suuria harppauksia ylöspäin!
Ottelun kertoimissa Liverpoolille on annettu kenties kotiedun tuoma nimellinen etulyöntiasema, mutta alkukauden tilastot ovat äärimmäisen tasaiset. Kuten todettu, vastakkain iskevät kaksi parasta joukkuetta tasapainoa punnittaessa. Isäntä on palannut tähän kategoriaan materiaalivajeen aiheuttaman vuoden tauon jälkeen, kun Chelsea puolestaan näyttäisi jatkavan siitä, mihin viime kauden päätteeksi Tuchelin luotsaamana Valioliigassa ja Mestarien liigan voittajana jäi.
Tulevasta huippukamppailusta ollaan sen verran juhlatuulella, että pelinostoja on kaksin kappalein. Todennäköisimpiin tuloksiin lukeutuu maalillinen tasapeli numeroin 1–1, mutta toki myös maaliton tulos on mahdollinen. Uhmapelaajat ei lähde erottelemaan kahta huippujoukkuetta sen suuremmin, vaan ensimmäiseksi pelivalinnaksi nostetaan, että ottelussa syntyy korkeintaan kaksi maalia (alle 2,5). Ajatuksen tasolla päässämme on siis vähämaalinen tasapeli, joten toiseksi pelivalinnaksi lähinnä kokeilevalla viihdetason panostuksella otetaan ristiä. Näillä eväillä ja vesi kielellä lähdetään!