Rekkles todella vakuuttavassa vireessä
Lauantai-iltana pelataan LECin viikonlopun jälkimmäinen kierros, kun kärkiasetelmat ovat erittäin tasaiset kolmen joukkueen jakaessa kärkipaikkaa identtisellä tuloksella. Aikataulun mukaisesti kolmannessa ottelussa pelaa G2:n ja Origenin kanssa piikkipaikkaa hallussa pitävä Fnatic, kun joukkue kohtaa Schalken. Ottelu alkaa 20:00 ja se on LECin tyyliin paras yhdestä (BO1).
Fnatic otti eilen vakuuttavan voiton Misfitsistä, kun joukkue voitti tappokarnevaaleiksi eskaloituneen pelin. Varsinki Rekkles oli jälleen joukkueen voiton takuumiehenä, ja hän on ottanut joukkueen tappoja todella suurella prosentilla kuluneen kahden viikon aikana. Rekklessin perussynti on ollut, että hän keskittyy liikaa farmaamiseen ensimmäiset 20 minuuttia, ja joukkue on liian paljon takamatkalla, kun hän on valmis liittymään taistoihin. Viimeiset viikot Fnatic on ollut kokonaisuutena aggressiivisempi, ja varsinkin n. 15 minuutin aikaleiman kohdalla joukkue on tehnyt todella onnistuneita liikkeitä kartalla.
Vastustaja Schalke on parin voiton jälkeen palannut takaisin tappioiden tielle, kun joukkueesta ei ollut haastamaan perjantai-iltana Origenia kalkkiviivoille asti. Schalke aloitti jälleen kerran pirteästi, mutta menetti johtoaan tasaisesti mitä pidemmälle peli eteni, ja lopulta kultaero oli kääntynyt merkittävästi Origenin eduksi. Abbedagge yritti parhaansa Syndralla, mutta sankarista ei ollut late-gamen sankariksi Origenin kestävää draftia vastaan. Schalken paras mahdollisuus tänään on aloittaa jälleen pirteästi early-game ja pienen edun turvin varmistaa itselleen ensimmäiset draket ja valmistautua baroniin. 5v5-tappeluissa joukkue ei pärjää Fnaticin tasoista joukkuetta vastaan ilman merkittävää etua, joten joukkue pyrkinee välttämään eilisen kaltaiset virheet, joilla peli lahjoitettiin Origenille.
Fnaticin eilisessä ottelussa nähtiin yli 30 tappoa, mutta Schalkea vastaan tapot tulevat olemaan tiukemmassa, koska Schalke ei luota omaan tf:nsä samalla tasolla kuin Misfits teki. Tapot keskittyvätkin draken ja heraldin ympärille, joten ilman lähemmäs 40 minuutin mittaiseksi venynyttä peliä pysytään todella hillityissä lukemissa. Pelivalintana onkin tappojen underi, jolle saa pelattavaa linjaa.