Hallitsevan mestarin katastrofaalinen kausi on kääntymässä – jääkö DC United taas jyrän alle?
Tulevana yönä vihdoin ja viimein vauhtiin päässyt hallitseva mestari Los Angeles Galaxy kohtaa kotinurmella DC Unitedin. Sarjasijoitusten osalta kyseessä on häntäpään taisto, mutta DC United on kaksikosta selvästi heikompi ja vierasnurmella yksikin piste olisi yllätys. Isännillä on myös selvä lepoetu puolellaan.
*Tsekkaa tipsi loppuun ja nappaa talletusbonus!
Galaxyn kohdalla pistesaldoa ei kannata liikaa tuijottaa – alkukausi oli kieltämättä myös pelillisesti heikko, mutta hiljattain tulosta on alkanut syntymään ja potentiaalia joukkueesta löytyy runsaasti. Viimeisistä viidestä ottelusta on irronnut kaksi voittoa sekä kaksi tasapeliä ja ennen kaikkea viimeisin 3-0 voitto Vancouveria vastaan oli vakuuttava esitys. Vaikka matkaa pudotuspeleihin on vielä todella paljon, on isäntien suunta tällä hetkellä oikea ja myös kokoonpanotilanne on hyvä. Maalivahti John McCarthy oli viime ottelun sivussa, mutta hän on muutenkin jäänyt hiljattain kakkosvahdin rooliin.
Vaikka vierailla pistesaldo on parempi, on esitykset olleet sarjan huonoimpien joukossa ja sen myötä on vaikea olla kovinkaan optimistinen. Kesäkuun alussa Cincinnatia vastaan tulleen yllätysvoiton jälkeen alla on on taas neljä tappiota sekä yksi tasapeli. Pari päivää takaperin DC United aloitti Cupin ottelun Nashvilleä vastaan terävästi, mutta siitä huolimatta matsi päättyi 5-2 tappioon. Hiljattain Christian Benteken sekä Peglowin paluu kokoonpanoon oli iso uutinen vieraiden hyökkäyspelaamista ajatellen, mutta on hyvin mahdollista, että kaksikon peliaikaa halutaan rajoittaa loukkaantumisten jälkeen.
Galaxyn potentiaali on hiljalleen tullut taas esiin, kun puolestaan vieraat on ollut tukevasti niin puolustuksen, kuin myös hyökkäyspelin osalta sarjan pohjasakkaa. Tähän kun lisätään vieraiden rasitus ja esimerkiksi Benteken mahdollinen lepuutus, kelpaa Uhmapelaajille Galaxyn -1,0 tasoitukselle tarjotut kertoimet – maalin voitolla panos saadaan takaisin ja suuremmilla lukemilla lunastetaan.
Tuplaa pelikassa ja grindaa bonari kotiin!
NUBET tarjoaa Uhmapelaajille 100% bonuksen heti kärkeen. Ei pieniä pränttejä tai muuta säätämistä 🔥
Toimi näin:
1. Siirry NUBETille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili, ja talleta 20-100€ – saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Tasoitus – LA Galaxy -1,0 haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 10x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleLos Angeles - DC United13.07.2025
