Liiga to 02.02. klo 18:30

Lukko - HIFK

star-iconstar-iconhalf-star-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Tehoton sarjakärki suvantovaiheessa! Tekeekö järjettömässä pisteputkessa seilaava HIFK taas tulosta?

Lukolla on käynnissä selvästi totuttua vaatimattomampi tulosjakso ja kova haaste edessä torstaina. HIFK on kerännyt vuodenvaihteen jälkeen pisteitä 11 kertaa eli jokaisessa pelaamassaan ottelussa. Loukkaantumisia toki on helsinkiläisillä edelleen, mutta joukkue on raottanut mukavasti lompakkoa ja onnistunut vahvasti paikkaamaan puutteet. Onko ryöstöretki Raumalle tosiasia?

Täyskäännöksen tuloksellisesti tehnyt HIFK sai tammikuun alussa mainioita onnistumisia, jotka ovat näkyneet tämän jälkeen joukkueen otteissa. Kärkikorin pelaajista esimerkiksi Juha Jääskä sekä Joonas Nättinen ovat olleet hiljattain erinomaisessa tuloskunnossa. Lisäksi läpi syyskauden ala-arvoisesti toiminut ylivoima on ollut paranemaan päin.

Tuorein hankinta Kevin Roy on väläytellyt esimerkiksi erikoistilanteissa, mutta kanadalaiselta mailataiturilta odotetaan vielä lisää. Isossa kuvassa HIFK:n kesken kauden tekemät hankinnat ovat kuitenkin osuneet totuttua paremmin kohdilleen. Kasper Kotkansalo, Otto Salin, Miro Väänänen sekä Sebastian Dyk ovat edelleen sivussa ja osaltaan poissaolojen johdosta joukkue on hankintoja tehnyt. Esimerkiksi joulukuussa Helsinkiin saapunut kiekollinen puolustaja Victor Berglund on ollut vakuuttava.

Helsingin IFK

@HIFKHockey
Koko liigauransa HIFK:ta edustanut Micke Åsten jatkaa seurassa myös kaksi seuraavaa kautta!

Sopimus julkaistiin tänään Radio Rockin Korporaatiossa - koko haastattelu tulossa tänään vielä myöhemmin tallenteena.

📝 Tiedote: hifk.fi/liiga/2023/bat…

#HIFK #Liiga

Lukko katkaisi edellisessä ottelussaan kolmen matsin tappiokierteen TPS:n kustannuksella 1–3-lukemin, mutta onnistumiset hyökkäyspäässä jättivät edelleen toivomisen varaa. Kuuden ottelun otannalla Marko Virtasen miehistö ei ole onnistunut kertaakaan iskemään yli kahta osumaa vastustajan maalivahdin selän taakse. Onko sarjakärki hyytymässä? Ainakin pientä kisaväsymystä on ollut havaittavissa ja ehjän 60-minuuttisen pelaaminen on viime aikoina ollut saavuttamattoman kova rasti. Lukon alakerrasta puuttuu yhä Matthew Abt.

Lukko on toki edelleen laatujoukkue, mutta selättääkö se suvantovaiheensa? Nousujohteiselle HIFK:lle on ladattu melkoinen altavastaajan asema kertoimissa ja torstain kamppailuun houkuttaa hyökätä vieraiden kautta. Tiketille ruksitaan lopullinen vierasvoitto sopivalla panostuksella – tsekkaa alta ohjeet ja ota ilmaisveto kaupan päälle.

Betsaa UP:n kohdetta ja saat 25€ ilmaisvedon!

Galaksino antaa Uhmapelaajille tuplamahkun voittoon. Kun isket 25€ betsin Uhmapelaajien kohteelle (Lopullinen voittaja – HIFK), saat normaalisti betsin osuessa voittosi ja voit nostaa ne heti pankkitilillesi. Matsin jälkeen saat uuden 25€ laakin ilmaisvetona – osuipa alkuperäinen veto tai ei.

Tämän tarjouksen avulla isket betsin turvallisin mielin sisään, koska saat varmasti uuden mahdollisuuden. Vieläpä ilmaiseksi!

Näin saat 25€ lisävedon:

1. Siirry Galaksinolle TÄSTÄ.
2. Talleta 25€ ja avaat samalla pelitilin.
3. Lyö veto “Lopullinen voittaja – HIFK” 25€ panoksella ja voit voittaa 55€.
4. Kun veto ratkeaa, saat uuden 25€ vedon ilmaiseksi!

*Tarjous vain uusille asiakkaille.