Luton jatkaa lentoaan!
Päivän Championship-pläjäys tulee Lutonin ja Birminghamin välisestä kamppailusta. Luton on alkukauden itujoukkue, ja sillä on keretty jo lunastamaankin. Vieraaksi se saa Birminghamin, jonka alkukausi on ollut tasaista taaplailua. Katse kääntyy pakostikin kotivoittoon.
Viikolla Luton teki kovan tempun ja haki pisteet Barnsleylta. Ottelutapahtumiin nähden voitto oli ehkä ansaitsematon, mutta kaikki lasketaan. Nathan Jones tekee joukkueen peräsimessä hyvää työtä, eikä tällä kaudella kukaan puhu joukkueen putoamisvaarasta. Jones kierrätti viikkopelissä miehistöään raskaasti, joten muutoksia on odotettavissa myös lauantaiksi. Tämä tietää myös tuoreempia jalkoja kentälle, mikä on väistämättä hyvä asia.
Birmingham on viime vuodet kuulunut Championshipin alempaan kastiin, eikä tähän ole odotettavissa suuria muutoksia tälläkään kaudella. Tällä kaudella Lee Bowyer näyttää saaneen joukkueen puolustuksen tilkittyä, mutta tämä on tapahtunut hyökkäyksen kustannuksella. Viikolla joukkue hävisi kotonaan Bournemouthille, vaikka pitkään mukana sinnittelikin. Joukkue on lähes terve, mutta sillä on tähän otteluun päivä vähemmän palautumisaikaa kuin isännillä.
Lepoedullaan Luton on ottelussa hyvänlainen suosikki ja kertoimista löytyy hieman ilmaa. Kotivoitto on tässä perustason pelisijoitus.