Valioliiga su 30.10. klo 18:15

Manchester United - West Ham

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Kauhunsekaiset odotukset! Nouseeko Maguire pitkästä aikaa sekoilemaan Manchester Unitedin avaukseen?

Manchester Unitedilla on sunnuntaina kova Valioliiga-haaste edessään, kun nälkäinen West Ham vierailee Old Traffordilla. Erityisen suurta huolta aiheuttaa se, että kauden parhaimmissa esityksissä merkittävässä roolissa puolustuspelillisesti ollut toppari on sivussa ainakin MM-kisoihin saakka. Vierailija kaatoi viime viikonloppuna rutiininomaisesti Bournemouthin ja se on saanut tukun mainioita suorituksia alleen.

West Hamin edesottamukset ovat merkittävästi parantuneet aivan alkukaudesta, jolloin joukkue ei tuntunut esimerkiksi lukuisista maalintekopaikoistaan huolimatta osuvan millään. Kun huomioidaan kaikki kilpailut, on David Moyesin ryhmä poiminut kahdeksan kamppailun otannalla peräti kuusi voittoa sekä tasapelin ja hävinnyt vain kerran. Erittäin positiivinen uutinen joukkueelle oli viime torstaina Nayef Aguerdin debyytti kilpailullisten matsien osalta. Rennesistä täksi kaudeksi Hammersiin saapunut ja harjoituskaudella loukkaantunut laitapuolustaja oli koko alkukauden sivussa.

Manchester United pelasi vieraiden tavoin torstaina, kun se kaatoi Sheriff Tiraspolin kotonaan 3–0-numeroin. Valioliigassa joukkue on kuitenkin kärsinyt viime aikoina pistemenetyksistä, kun kuun puolivälierissä se oli jopa erittäin lähellä tappiota 0–0-numeroin päättyneessä kotiottelussaan Newcastlea vastaan. Viimeisimmässä kamppailussaan joukkueella oli vaikeuksia maalinteossa Chelsean vieraana, mutta kamppailu päättyi lopulta tasapeliin maalein 1–1.

Manchester United

@ManUtd
⏩ Trust the process.

#MUFC || #MUNWHU

Viimeisin Valioliiga-vääntö toi Erik ten Hagin miehistölle todella huonoja uutisia, kun alakerran tärkeimpiin pelaajiin lukeutunut Raphael Varane loukkaantui ja on sivussa vähintään MM-kisojen tuomaan ottelutaukoon saakka. Lisäksi Axel Tuanzebe, Brandon Williams, Anthony Martial sekä todennäköisesti Aaron Wan-Bissaka jatkavat sivussa. Harry Maguire tai Victor Lindelöf saa paikan avauksessa Lisandro Martinezin rinnalla. Vasta hiljattain loukkaantumisesta kuntoutunut Maguire on ollut vaihtopelaajan roolissa täysin penkin alle menneen alkukauden jälkeen.

West Ham pääsee otteluun vahvalla kokoonpanolla, kun ainoastaan Lucas Paquetá ja Maxwel Cornet ovaat varmuudella telakalla. Jarrod Bowen palannee kehiin ja myös Craig Dawsonin pelaaminen on mahdollisuuksien rajoissa. West Ham pystyy ehdottomasti haastamaan isännän ja kotifonien keskuudessa vallinnee kauhunsekainen tunnelma Lindelöfin tai Maguiren hypätessä avaukseen. Pelivalinnaksi isketään, että molemmat joukkueista onnistuvat maalinteossa.

Lyö kohde lapulle – saat ilmaisvetovakuuksen!

Galaksino antaa Uhmapelaajille tuplamahkun voittoon. Kun lyöt 25€ “molemmat joukkueet tekevät maalin” -kohteelle, voitat normaalisti betsin osuessa ja voit heti nostaa voittosi. Matsin jälkeen saat uuden 25€ laakin ilmaisvetona – osuipa alkuperäinen veto tai ei.

Tämän tarjouksen avulla isket betsin turvallisin mielin sisään, koska saat varmasti uuden mahdollisuuden. Vieläpä ilmaiseksi!

Näin saat 25€ lisävedon:

1. Siirry Galaksinolle TÄSTÄ.
2. Talleta 25€ ja avaat samalla pelitilin.
3. Lyö veto “Both Teams to Score – KYLLÄ” sisään 25€ panoksella.
4. Jos betsi osuu, saat 45€ voittojesi lisäksi uuden 25€ vedon ilmaiseksi. Jos veto ei osu, saat silti ilmaisen 25€ vedon.