Lukkarilegenda teki paluun lautaselle – nähdäänkö Mansessa selvää jälkeä?
Manse PP:n ja Joensuun Mailan ottelussa on kovat panokset, sillä joukkueet hakevat itselleen mahdollisimman edullisia paikkoja jatkopeleihin. Varsinkin Manse PP tarvitsee nyt kipeästi pisteitä, jotta välttää runkosarjan seitsemännen sijan, ja ajautumisen ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle. Molempien joukkueiden viime aikojen otteita on leimannut ailahtelevuus.
Vihjeen lopussa on ohjeet, miten saat jopa 30€ lisävedon!
Manse PP on viime kierroksilla vuoron perään voittanut ja hävinnyt. Viime ottelussa kaatui nousukuntoinen JymyJussit supervuorossa, kun Perttu Ruuska tyhjensi pajatson huippusuorituksellaan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun voitto on jäänyt Ruuskan suorittamisesta kiinni. Ulkopeli hakee edelleen itseään, ja Manse PP on vieläkin altis virheille. Parannettavaa siis riittää, vaikka alkukaudesta on menty eteenpäin.
Joensuu haki pisteet heikosti esiintyneeltä KiPalta. Huomionarvoisin asia ottelussa oli lukkarilegenda Topi Kososen paluu lautasen äärelle lähes vuoden paussin jälkeen. Ottelun perusteella Kososen voisi laittaa tuleen myös etukäteen kovempaa joukkuetta vastaan. JoMalla on hommat hyvin hallussa, mutta finaaliin pääsy tulisi tänä vuonna vaatimaan täydellistä onnistumista.
https://twitter.com/JoensuunMaila/status/1685997857491320832
Päivän pesis-idea on vastapeli Manseen: kokonaisuudessaan manselaiset eivät ole vakuuttaneet täysin, vaikka perusluokaltaan joukkueen pitäisi olla todella hyvä. Kokeillaan Joensuun ryöstöä pikkurahalla. Ja XLBet – mikset avaa jo tiliä?
Peesaa Uhmapelaajien kohdetta ja lunasta jopa 30€ ilmaisveto!
XLBet tarjoaa Uhmapelaajien ensimmäiselle betsille panoksen kokoisen ilmaisvedon! Siis peesaamalla Uhmapelaajien kohdetta voit lunastaa 10-30€ ilmaisvedon betsin kylkeen. Jotta saat tarjouksesta kaiken irti kannattaakin painaa 30€ maksimipanos sisään, jolloin lunastat itsellesi 30€ arvoisen ilmaisvedon kaupanpäälle.
Voit siis lyödä betsin turvallisin mielin sisään, sillä ilmaisvedon myötä sinulla on aina ”vakuutus” vaikka vetosi menisi väärin.
Näin saat jopa 30€ lisävedon:
1. Siirry XLBetille TÄSTÄ.
2. Talleta 30€ ja avaat samalla pelitilin.
3. Lyö veto Joensuu 30€ panoksella.
4. Saat 30€ arvoisen ilmaisvedon 72h kuluessa pelitilillesi!
* Tarjous vain uusille asiakkaille.