Mestarien liiga ti 14.08. klo 21:00

-

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Mestarien liiga-karsinta: AEK – Celtic | Skotlantilaisjätti paineen alla

Kreikkalainen AEK ja skotlantilainen Celtic kohtaavat otteluparin jälkimmäisessä puoliskossa Ateenassa. Ensimmäinen ottelu päättyi Celticin kannalta pettymykselliseen 1-1 tasapeliin. Otteluparin ennakkosuosikki Celtic lähtee otteluun sinäänsä vaikeasta asemasta, sillä Kreikka ei todellakaan ole helppo paikka voittamiseen.
AEK selvisi kuin ihmeen kaupalla ehjin nahoin Celtic Parkilla pelatussa ottelussa. Celtic pääsi johtoon nopeasti ottelun alussa, mutta Viktor Klonaridiksen viimeistelemä elintärkeä tasoitusmaali ensimmäisen puoliajan loppuminuuteilla toi kreikkalaisille ennakkosuosikin viitan toiseen osaotteluun lähdettäessä.
AEK:n maalia lukuunottamatta joukkue oli ottelussa erittäin vaisu, eikä uhannut Celticin maalia kovinkaan moneen otteeseen. Konstantinos Galanopoulos nappasi itselleen kahden keltaisen kortin myötä ulosajon toisen puoliajan alussa, ja sen myötä häntä ei toisessa osaottelussa tulla näkemään. Galanopoulokselle ei aivan suoraan löydy ainakaan samantasoistakorvaajaa keskikentän pohjalle, joten AEK:n päävalmentaja Marinos Ouzounidis saattaa joutua tekemään pieniä muutoksia joukkueen pelijärjestelmään.
Celtic matkaa Ateenan pettyneenä ja todella motivoituneena. Joukkue pääsi myllyttämään kreikkalaisia yli puolen tunnin ajan Galanopouloksen punaisen kortin seurauksena ja saikin sen aikana rakennettua monta maalintekopaikkaa, joista olisi pallo pitänyt verkkoon saada. Jo ennen AEK:n punaista korttia oli Celtic kokoajan niskan päällä hyvin organisoidun pelityylin ja laadukkaamman miehistön ansiosta.
Celticiltä on totuttu näkemään tuloksia tämän kaltaisissa haastavissa vierasotteluissa, joissa heidät on asetettu altavastaajan asemaan. Brendan Rodgersin nipulla riittää taidot ja kokemus hoitamaan ottelupari nimiinsä, vaikka se veisikin enemmän kuin 90 minuutia.
Joukkueen maalitykki Moussa Dembele jatkaa edelleen harmillisesti sairastuvalla, mutta joukkueesta löytyy kyllä hänenkin poissaollessaan rutkasti tulivoimaa esimerkiksi Odsonne Edouardin sekä Leigh Griffithsin muodossa. Loukkaantumisesta palanneen Griffithsin nostaminen avauskokoonpanoon olisi Rodgersilta toivottavaa.
Celtic on materiaaliltaan kotijoukkuetta parempi ja kokenut Rodgers saa varmasti psyykattua joukkueen juuri oikeaan mielentilaan ottelua varten. Celticin jatkoonmenoa tästä otteluparista on lähes pakko napata, kun vedon osuessa panos palautuu yli kaksinkertaisena. Ottelusta sopii myös odottaa maaleja kummaltakin joukkueelta kreikkalaisten kotiedun turvin.

TALLETA 25€ - SAAT 250 ILMAISKIERROSTA! 🔥🔥

Lempi kasino tarjoaa Uhmapelaajille loistavan kolikkopelitarjouksen – talleta 25 euroa ja saat 250 Legacy of Dead ilmaiskierrosta!

PELAA TÄSTÄ