ti 06.04. klo 03:00

Minnesota Wild - Colorado Avalanche

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Jääkö Minnesota jälleen Coloradon jalkoihin?

Minnesota Wild joutuu ensi yönä kovaan testiin, kun vastaan luistelee Colorado Avalanche. Colorado on ollut viime aikoina hurjassa lennossa ja on jo neljän ottelun voittoputkessa. Uskomme Coloradon voittomarssin jatkuvan, ja pelivalintamme on Avalanchen vierasvoitto.

Avalanche on koko NHL:n kuumin joukkue. Viimeisistä kymmenestä ottelustaan Colorado on saalistanut kahdeksan joukkuetta. Viimeksi seura jäi kokonaan ilman pisteitä 9. maaliskuuta. Coloradon pisteputki on siis 14 ottelun mittainen. Vahvat otteet eivät ole yllätys. Ennen kauden alkua Coloradoa pidettiin mestarisuosikkina, ja viime aikoina joukkue on alkanut lunastaa sille asetettuja kovia odotuksia.

Colorado ja Minnesota kohtasivat viimeksi maaliskuun puolivälissä. Joukkueet pelasivat kaksi ottelua putkeen toisiaan vastaan, ja kumpikin päättyi Coloradon murskavoittoon. Ensimmäisen Avs vei 5-1 ja jälkimmäisen 6-0. On myös hyvä muistaa, että tuolloin Minnesota oli niin ikään huimassa lennossa. Silti Colorado osoittautui materiaalieron voimin aivan ylivoimaiseksi vastustajaksi.

Tällä hetkellä Colorado on monien asiantuntijoiden mukaan NHL:n kovin joukkue paperilla, ja Avsin viime aikojen trendikin jättää muut joukkueet varjoonsa. Emme usko, että Minnesotasta on haastamaan Coloradoa tässä tilanteessa. Siispä vetokupongille raapustetaan kakkonen Coloradon vierasvoitolle.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta