Nollaako Minnesota tällä kertaa Anaheimin kokonaan?
Minnesota Wild ja Anaheim Ducks kohtaavat ensi yönä toisen kerran putkeen. Edellinen ottelu päättyi kotijoukkue Minnesotan nihkeään 2-1 voittoon. Kummankin joukkueen hyökkäyspeli oli varsin tukkoista, emmekä odota asian muuttuneen isossa kuvassa. Näin ollen pelivalintamme on, että ottelussa tehdään alle 5,5 maalia. Veto osuu, jos matsi päättyy esimerkiksi loppulukemiin 3-2, 4-1 tai 2-1.
Minnesota on ollut tällä kaudella NHL:n isoimpia yllättäjiä. Viime matsi oli kuitenkin ennakko-odotuksiin nähden todella tasainen. Wildin maalipaikat jäivät vähiin, ja Anaheim lievästi hallitsi ottelua. Kahden murskatappion jälkeen Minnesota keskittyi ennen kaikkea puolustuspelaamisensaansa, mikä näkyi 17 blokatuna laukauksena. Voittavaa pelitapaa tuskin suuremmin muutetaan. Jäävätkö maalit vähiin ensi yönäkin?
Anaheimilta maaleja tuskin nähdään isoja määriä. Minnesota-puolustus on toki vaikea pähkinä purtavaksi, mutta joukkueella on ongelmia omastakin takaa. Viimeisissä kymmenessä matsissaan Anaheim on jäänyt joko nollille tai yhteen maaliin peräti viisi kertaa. Ducksin hyökkäys on todella hampaaton ja aseeton. Kokoonpanosta ei löydy montaa miestä, jotka mahtuisivat missään muussa NHL-seurassa kahteen kärkiketjuun.
Moneen kertaan tällä kaudella on nähty, kuinka tappavan tylsä vastustaja Minnesota on. Joukkue tarvitsee vain muutaman onnistumisen jokaiseen otteluun, sillä vastustajan maalipaikat Minnesota pystyy jättämään minimiin. Uskomme Anaheimin olevan seuraava uhri.