NHL:n Ruotsin reissu paketoidaan sunnuntaina – palaako Toronto kotiin täyden pistepotin kera?
NHL:n Global Series paketoidaan sunnuntaina, kun Tukholman Avicii Arenalla kiekkoillaan neljäs ja viimeinen ottelu. Vastakkain asettuvat Minnesota Wild sekä Toronto Maple Leafs ja matsi alkaa NHL:n mittapuulla poikkeukselliseen aikaan kello 15.00. Torontolle on luvassa varsin merkittävää lepoetua, sillä se saa yhden lepopäivän alle, kun puolestaan Minnesotan edellisen ottelun alkamisaika oli lauantaina illalla 18.00.
*Tsekkaa tästä marraskuun 2023 kuumimmat vedonlyöntibonukset!
Minnesotan otteet ei ole toistaiseksi yltänyt lähellekään odotettua tasoa – 16 ottelusta saldona on vain 13 pistettä ja lauantain tappio Ottawa Senatorsia vastaan oli jo neljäs peräkkäinen. Maalinteko on ollut vaikeaa ja tehdyissä maaleissa Minnnesota jää sarjan heikommalle puoliskolle, mutta selvästi suurempi ongelma on ollut oma pääty. Päästettyjä maaleja ottelua kohden on sarjan toiseksi eniten ja alivoimapeli on ollut koko NHL:n heikointa. Maalivahdeista kumpikaan ei ole onnistunut, mutta tämä matsi lienee Marc-Andre Fleuryn heiniä.
#mnwild x #NHLGlobalSeries
Toronton kausi on toistaiseksi sujunut pelillisesti melko keskinkertaisesti odotuksiin nähden, mutta tulosta on taas alkanut syntymään ja perjantain ottelu Detroit Red Wingsiä vastaan toi kaksi pistettä. Toronto oli kaksi ensimmäistä erää askeleen perässä, mutta kolmannessa erässä se painoi kaasun pohjaan nousten voittoon lukemin 3-2. William Nylanderin, John Tavaresin ja Tyler Bertuzzin muodostama kakkosketju oli vastuussa jokaisesta osumasta.
Vetojen osalta lähdetään hakemaan Torontolle täyttä neljän pisteen reissua ja lapulle otetaan suoraa voittoa(1×2) 2,13 kertoimella. Toronto edellinen matsi ei ollut täyttä 60 minuuttia laadukas, mutta jälleen nähtiin minkälaista tuhoa kärkiketjut saa aikaiseksi saadessaan luistimet liikkeelle. Lisäksi Toronton lepoetua ei kannata unohtaa.