Tasaista taistoa sunnuntaille! Maalivahtiosastolla uudistunut Mönchengladbach kohtaa nuoren tähden takaisin saavan Leverkusenin – tätä matsia et halua missata!
Bundesliigassa sunnuntain jälkimmäisessä ottelussa Mönchengladbach kohtaa Leverkusenin. Joukkueiden kohdalla sarjasijoitus ei kerro aivan kaikkea, sillä Leverkusen sukelsi alkukaudesta pahasti ja vasta juuri ennen taukoa vire alkoi hiljalleen löytyä. Lisäksi pidempi tauko on antanut Xabi Alonsolle hyvin aikaa saada omaa pelitapaa paremmin pelaajien keskuuteen.
Gladbachin osalta siirtomarkkinoilla on käyty melkoista myllerrystä ja lopulta loppuviikosta saatiin päätös maalivahtiosastolle. Ykköstorjujan viittaa kantanut Yann Sommer matkasi Bayern Müncheniin ja tilalle hankittiin Ligue 1 pelaavan Montpellierin riveissä torjunut Jonas Omlin. Ei ollenkaan huono vaihtoehto, mutta Sommerin saappaita ei ole helppo täyttää. Loukkaantumisten osalta Marcus Thuramin pelikunto on epävarma.
Leverkusenin osalta kauan odotettu paluu tapahtuu vihdoin, kun nuori tähti Florian Wirtz alkaa olemaan vihdoin ja viimein pelikunnossa. Wirtz pääsi valmistavissa otteluissa jo mukavasti maalien makuun ja hän tulee olemaan tärkeä osa vieraiden hyökkäysarsenaalia. Hänen ja Patrik Schickin yhteispeliltä voidaan odottaa jatkossa paljon, mutta vielä sitä ei päästä näkemään, sillä Schick on loukkaantumisen takia sivussa.
Peli-ideaa lähdetään tällä kerralla hakemaan tasapelin kautta. Paljon on tapahtunut muutoksia, mutta Uhmapelaajien arvioissa Gladbachin kotiedun myötä kyseessä on varsin tasainen parivaljakko. Kaikista vähämaalisimmasta ottelusta ei ole kyse, mutta Schickin ja mahdollisesti myös Thuramin poissaolo syö maaliodottamaa jonkin verran ja sitä myöten tasapelin todennäköisyys nousee. Tarjolla on 3,95 kerroin, joka poimitaan pois kuleksimasta maltillisella panoksella.