Venyykö Nashville seiskapeliin?
Tulevana yönä haetaan mahdollista ratkaisua Nashville Predatorsin ja Carolina Hurricanesin väliselle ottelusarjalle, kun Carolina johtaa sarjaa lukemin 3-2. Nashville on laittanut jopa odotettua paremmin kampoihin ja kahta ensimmäistä ottelua lukuun ottamatta tulokset on olleet äärimmäisen tasaisia. Carolinalla on lähes poikkeuksetta ollut maalipaikkojen hallinta, mutta Nashville on kestänyt mukana.
Edelliseen otteluun Nashville sai jälleen loistavan alun, kun ensimmäisen erän puolen välin paikkeilla hieman onnekas pomppukiekko ohitti Alex Nedeljkovicin. Kauaa Nashville ei kuitenkaan päässyt johtoasemasta nauttimaan, kun ylivoimalla Martin Necasin millin tarkka laukaus painui vastustamattomasti verkkoon. Toisessa erässä hyökkäysalueen huolimattomasta jättösyötöstä Carolina maksoi kovan hinnan, kun Yakov Trenin iski vastahyökkäksestä illan toisensa. Kolmannessa erässä Necas toi Carolinan jälleen tasoihin ja jo kolmatta kertaa paremmuutta ratkaistiin jatkoajalla, mutta tällä kerralla ei tarvittu kuin kaksi minuuttia ja Jordan Staal johdatti Carolinan askeleen lähemmäs jatkoa.
Nashville hävisi sarjan kaksi ensimmäistä ottelua, mutta kotikaukaloon päästyään se sai uutta virtaa ja laittoi lähtökohdiltaan varsin selvänä ennakkosuosikkina lähtevän Carolinan todella tukalaan tilanteeseen. Maalipaikkojen osalta Nashville on joutunut antamaan Carolinalle kuskin paikan, mutta se on varmasti erittäin tyytyväinen omiin vastahyökkäyksiin, joilla se on onnistunut yllättämään Carolinan. Vieraat on sinäänsä varsin hyvässä asemassa, sillä se on pelillisesti kuitenkin ollut kaksikosta vahvempi, mutta mahdollista jatkoa ajatellen jokainen ylimääräinen ottelu ja jatkoaika on poissa energiasta.
Nashville on perustasoltaan joukkueista heikompi, mutta hyvät ja sinnikkäät esitykset sekä kotietu tekee ottelusta melkein tasabookin, mutta pieni ennakkosuosikin asema Carolinalle edelleen kuuluu. Kertoimet on sitä luokkaa, että pelivalintaa päästään hakemaan Nashvillen venymisestä seiskapeliin. Nashville tuskin tulee pelillisesti hallistemaan, mutta tällä hetkellä vain voitot merkitsee!
NHL:ää maailman parhailla kertoimilla + 5€ ilmaisveto
Betinia on nostanut NHL-kertoimensa Uhmapelaajille maailman kovimmiksi ja saat nyt pelata suoraan tästä.
Rekisteröintiä ei tarvita, voit lyödä betsisi suoraan pankkitunnuksillasi (Trustly). Todellista pikavedonlyöntiä siis!
Maailman parhaiden kertoimien lisäksi saat hyväksytyn vedon jälkeen 5€ ilmaisvedon Betinialle.
Valitse kerroin, syötä panos ja paina aseta veto:
Näin saat ilmaisvedon: Kun olet lyönyt vedon onnistuneesti yllä olevasta kohteesta, ota yhteys Betinian asiakaspalveluun ja anna heille koodi: ILMAISVETO.