Nashvillen maalivahdit on viime aikoina esittänyt huippuotteita
Tulevana yönä kaksi Keskisen divisioonan hännillä olevaa joukkuetta kohtaavat, kun Detroit Red Wings saapuu Nashville Predatorsin vieraaksi. Kummankaan joukkueen kaudessa ei kokonaisuutena ole ollut kehuttavaa, mutta viime aikoina molemmat on joukkueet on hakeneet kovia voittoja selkeästi vahvemmista joukkueista. Kumpikaan ei ole loistanut hyökkäyssuuntaan, mutta saadaanko tällä kerralla maalihanat auki?
Nashvillelle kausi on ollut vaikea ja viime aikoina lukuisat loukkaantumiset on tuoneet oman haasteensa jo valmiiksi vaikeaan tilanteeseen. Pelillisesti se ei kuitenkaan ole aivan niin huono ollut mitä sarjasijoituksesta voisi päätellä. Sen lisäksi se on viimeisimmissä otteluissa onnistunut kaatamaan muun muassa Tampa Bay Lightningin, Florida Panthersin ja viimeisimpänä Dallas Starsin. Läpi kauden maalivahtipelissä Nashville on ollut vaikeuksissa, mutta nimenomaan suomalaisvahtien huippuesitykset on olleet suuri syy viimeaikaisiin voittoihin. Maalivahtipelin on oltava jälleen kunnossa, sillä esimerkiksi kaksikon viimeisin kohtaaminen kaatui pitkälti Pekka Rinteen ohipeliin.
Detroitin tilanne on pitkälti samanlainen, paitsi se ei pelillisesti ole erityisemmin loistanut ja usein tasaiset ottelut on kääntyneet vastustajan hyväksi. Edellisten viiden ottelun aikana se kuitenkin on onnistunut kaatamaan Nashvillen tapaan Tampa Bayn ja Dallasin sekä myös Carolina Hurricanesin. Hyökkäyssuuntaan Detroit on ollut vaisu ja Dylan Larkinin johtama ykkösketju on oikeastaan ainoa, joka pystyy luomaan maalipaikkoja illasta toiseen. Maalivahtipeli on usein isossa roolissa, sillä puolustussuuntaan nukahduksia tulee todella usein. Ykkösvahti Jonathan Bernier loukkaantui Dallasia vastaan eikä hänen palaamisesta kaukaloon ole varmuutta, joten oletettavasti maalilla nähdään Thomas Greiss.
Molemmat joukkueet on viime aikoina esittänyt hyviä otteita, mutta ottelun pelillinen taso tuskin tulee aivan huipussa olemaan. Maalivahdit joutuu luultavasti koetukselle, mutta suurta ilotulitusta ei kannata odottaa. Peli-ideaa lähdetään hakemaan vähämaalisuuden kautta. Molemmille joukkueille viimeistely on koko kauden osalta ollut haastavaa eikä kumpikaan ole tottunut maalipaikoilla juhlimaan.