MLS:n huippumatsi ei jätä kylmäksi – millä Nashville pysäyttää huippuvireessä olevan Orlandon?
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä on jälleen iso kattaus matseja luvassa MLS:n puolella ja nyt tarkasteluun napataan Itäisen konferenssin huippukamppailu Nashville SC:n sekä Orlando Cityn välillä. Kaksikko on tasoissa 47 pisteellä sijoilla 3. ja 4. eikä nousu jopa kärkeen ole kummallekaan mahdottomuus. Nashville tulee otteluun heikommassa vireessä, mutta Orlandolla on vähemmän lepoaikaa alla.
*Tsekkaa tipsi loppuun ja nappaa jopa 50€ riskitön veto!
Nashvillellä on ollut viime aikoina odotettua enemmän vaikeuksia, kun MLS:n puolella kolme edellistä ottelua on päättynyt tappioon. Toisaalta vain St. Louisia vastaan tullut tappio oli isompi pettymys ja häviöistä jokainen on tullut vieraskentällä. Kotona Nashville on ollut murhaavan tehokas keräten 13 ottelusta 30 pistettä hurjalla maalierolla 26-9. Hany Mukhtarin sekä Sam Surridgen muodostama tutkapari on jälleen suurennuslasin alla ja kaksikko on väsännyt yhteensä 30 osumaa. Kokoonpanotilanne on hyvä, mutta avauksesta Daniel Lovitzin pelikunto on vielä epävarma.
Orlando on ollut viime aikoina yksi sarjan kuumimmista joukkueista niin MLS:n, kuin myös Leagues Cupin puolella. Jälkimmäisessä irtosi viikolla paikka välieriin Tolucan kaaduttua rankkareiden jälkeen. Vastaan asettuu Lionel Messin tähdittämä Inter Miami, jonka Orlando hiljattain murskasi totaalisesti lukemin 4-1. Vieraiden hyökkäyskalusto on ollut huippuiskussa kauttaaltaan, mutta 27 otteluun tehot 14+14 kerännyttä Martin Ojedaa ei voi olla nostamatta esille. Vierailta ei ole näillä näkymin avauksen pelaajia sivussa.
Loistava matsi on luvassa ja Uhmapelaajien vaaka kallistuu tällä hetkellä vieraiden suuntaan. Nashvillellä on ollut viime kierroksilla yllättävänkin paljon vaikeuksia, vaikka toki ongelmat on olleet enemmän vierasreissuilla. Orlandon viikolla tullut rasitus on huomioitava, mutta siitä huolimatta vieraiden voitolle tarjotut 3,60 kertoimet otetaan ilomielin testiin.
Lyö vetoa ilman riskiä!
Optibet tarjoaa Uhmapelaajille herkullisen tervetulotarjouksen, jossa pääset lyömään vetoa täysin ilman riskiä! 🔥
Toimi näin:
1. Siirry Optibetille TÄSTÄ!
2. Avaa pelitili ja valitse Tervetulotarjous ”Bonukseni” välilehdeltä.
3. Talleta 20/50/100€ ja lyö 10/25/50€ veto 1×2 – Orlando City kertoimella 3,60.
4. Saat panostasi vastaavan riskittömän vedon ilman kierrätysvaatimusta.
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleNashville SC - Orlando City SC24.08.2025
