Coloradon liukas puolustus on liikaa Devilsille! Ensi yön otteluun tarjolla hurja kerroin
Ensi yönä NHL:ssä nähdään mielenkiintoinen ottelu New Jersey Devilsin ja Colorado Avalanchen välillä. Devils on ollut viime aikoina NHL:n kuumimpia joukkueita hyökkäyspäässä, mutta Coloradolla on NHL:n kenties paras ja ainakin liikkuvin pakisto. Matala maalimäärä tarjoaa tällä kertaa todella herkullisen riski/tuotto-suhteen.
Devilsin hyökkäys on tulikuuma. Ei niinkään tehdyissä maaleissa mitattuna vaan luoduissa maalipaikoissa. Kauden jokaisessa ottelussa Devils on laukonut vähintään 35 kertaa vastustajan maalia kohti. Pääasiassa laukausmäärät ovat olleet yli 40. Nyt emme kuitenkaan usko, että Devils pääsee rummuttamaan maalipaikkoja toisensa perään samaan malliin. Coloradon pakisto on todella liikkuva, ja se kykenee pääsemään pois Devilsin karvauksen alta. Emme siis usko, että New Jersey saa samalla tavalla aikaiseksi pitkiä pyörityksiä kuin on aiemmin tällä kaudella nähty.
Coloradon maalintekopeli on ollut viime aikoina hieman nihkeää. Viimeisen viikon kolmessa ottelussa Colorado sai aikaiseksi alle kolme maalia ottelua kohden. Kolmessa viime ottelussa onkin tehty alle 5,5 maalia. Hyökkäyksessä Gabriel Landeskogin poissaolo on merkittävä, kun joukkueella ei muutenkaan ole laadukkaita kolmos- ja nelosketjuja. Tällä hetkellä Colorado on kokonaan kahden kärkiketjunsa varassa.
https://twitter.com/NHL_fi/status/1585213722653757440
Kertoimissa ottelua pidetään todella runsasmaalisena, mistä emme ole samaa mieltä. Mielestämme lähes kolmosen kerroin alle 5,5 maalimäärälle on todella houkutteleva. Coloradon viime peleissäkään ei ole tehty sen enempää maaleja, joten trendin jatkumiselle saa erinomaisen tuoton. Jos maaleja tulee enemmän, niin ei hätää. Saat rahasi siinä tapauksessa takaisin.
Näin teet kohteella 70€ ilman riskiä!
LuckyCasinon tarjous on Uhmapelaajan herkku – lyö veto 25€ paukulla sisään ja saat rahat takaisin, jos veto ei osu!
Siirry Luckycasinolle, avaa pelitili, lyö veto Ottelun maalimäärä alle 5,5 ja panosta talletuksesi. Jos veto osuu, voit kotiuttaa 70€ voitot vaikka heti – jos veto ei osu, pelitilillesi palautetaan 25€.
Tässä tarjouksessa ei muuten ole kierrätysvaatimusta!