NHL la 07.01. klo 20:00

New Jersey Devils - New York Rangers

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Devils ei tahdo päästä takaisin raiteilleen – saako Rangersin vahva vire jatkoa?

Lauantaina on jälleen huipputason kiekkoilta luvassa, kun jo alkuillasta asti isketään kovia matseja ruutuun ja ensimmäisenä kaukaloon luistelee New Jersey Devils ja New York Rangers. Devils on kerännyt yhden pisteen enemmän yhden ottelun enemmän pelanneena, mutta viime aikoina isäntien tuloskunto ei ole ollut parhaimmillaan. Joukkueiden viimeisin kohtaaminen käytiin 13.12. ja tuolloin Rangers vei pidemmän korren jatkoajalla lukemin 4-3.

Devilsin tuloskunto ei tosiaan ole parhaasta päästä ja edellisistä 15 ottelusta se on voittanut vain viisi. Kyseisellä jaksolla otteluohjelma ei kuitenkaan ole ollut helpoimmasta päästä varsinkaan viime aikoina ja vastassa on ollut muun muassa Carolina ja Boston kahdesti. Pelillisesti Devils ei kuitenkaan ole mitään suurta romahdusta kokenut ja vaikka alkukauden hurjat lukemat maaliodottamissa on hieman alaspäin tullut, pystyy se edelleen hallitsemaan otteluita suuren osan ajasta. Lisäksi loukkaantumisrintamalla on kuulunut hyviä uutisia, kun Ondrej Palat palasi takaisin kokoonpanoon.

RULLAILE 200 KÄTEISKIERROSTA ILMAN KIERRÄTYSTÄ

Pelaa 20 eurolla 200 käteiskierrosta Highroller-kasinolla.

Voitoillasi ei ole kierrätysvaatimuksia ja voit nostaa ne minuuteissa pankkitilillesi!

PELAA TÄSTÄ

Rangers puolestaan on ollut vahvassa vireessä – 15 edellistä matsia on tuonut 23 pistettä maalierolla 57-38. Viimeisimpänä kaatui Montreal Canadiens vakuuttavan esityksen jälkeen lukemin 4-1, mutta erityisen kova suoritus oli tulikuuman Carolinan kaataminen paria päivää aikaisemmin. Kun kyseessä on erittäin pienen marginaalin peli, nousee erikoistilanteet isoon arvoon ja niissä etu on hieman vieraiden puolella. Alivoimalla joukkueet on ollut aikalailla tasavahvoja, mutta Rangersin ylivoima on ollut muutaman prosentin tehokkaampi.

New York Rangers

@NYRangers
Stay focused. #NoQuitInNY

Tällä kerralla peli-idea kohdistuu Rangersiin ja tarkemmin ottaen vieraiden suoraan voittoon(1×2). Vaikka Devilsin otteet ei missään nimessä huonolla tasolla ole, on sen taso ollut laskemaan päin. Isännillä on ollut vaikeuksia saada tulosta aikaiseksi ja tällä hetkellä tehokkuuden ja erikoistilanteiden lisäksi myös maalivahtiosastolla etu kääntyy Rangersin ja Igor Shesterkinin suuntaan.