NHL to 24.06. klo 03:00

New York Islanders - Tampa Bay Lightning

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Oliko edellisen ottelun murskajaiset kuolinisku Islandersille?

Tulevana yönä on ensimmäinen finaalipaikka tarjolla, kun New York Islandersin ja Tampa Bay Lightningin välinen sarja on katkolla. Tampa Bay johtaa ottelusarjaa lukemin 3-2, mutta Islanders pääsee kotikaukalossa hakemaan mahdollista seiskapeliä. Edellisen ottelun kylvetys oli kuitenkin sen verran karua, että nähtäväksi jää vieläkö Islanders onnistuu saamaan paketin kasaan etenkin mentaalisella puolella. Murskajaiset saattoi hyvinkin katkaista hyvin puolustavan joukkueen selkärangan.

Ottelusarjan neljä ensimmäistä ottelua mentiin varsin tasaisissa merkeissä ja nelospelissä Islanders onnistui laittamaan sarjan tasoihin Tampa Bayn loppukiristä huolimatta. Viidenteen otteluun hallitseva mestari lähtikin sitten sillä mentaliteetillä, että tänään ei pelleillä. Steven Stamkos antoi alkutahdit jo 45 sekuntin kohdalla vieden kotijoukkueen johtoon. Islander ei saanut juonesta kiinni sitten millään ja erätauolle mentiin jo 3-0 lukemissa ja täysin ansaitusti. Sen sijaan että Islanders olisi saanut kiriä käyntiin, alkoi toisessa erässä jäähyily, josta Tampa Bay otti kaiken ilon irti. Loppulukemiksi Tampa Bay takoi 8-0. Nikita Kucherov kasvatti pistesaldon 27 kolmella syöttöpisteellä, kun puolestaan Stamkos ja Alexander Killorn osuivat kahdesti.

TALLETA 30€ - SAAT 300 ILMAISKIERROSTA! 🔥🔥

Kunkkukasino tarjoaa Uhmapelaajille loistavan kolikkopelitarjouksen – talleta 30 euroa ja saat 300 Gargantoonz ilmaiskierrosta!

PELAA TÄSTÄ

Sarja oli ensimmäiset neljä ottelua viihdyttävä ja erittäin tasainen, mutta viidennen ottelun murskajaiset saattoi löydä naulan Islandersin arkkuun. Nyt se pääsee kotikaukaloon, jossa se on läpi pudotuspelien ollut loistava. Pakkovoitto varmasti ajattaa Islandersin pelaamaan entistä enemmän puolustuspelin tiiviyttä ajatellen, mutta toisaalta mahdollisessa tappioasemassa se joutuu ajan kuluessa ottamaaan isojakin riskejä. Tampa Baylle voitto oli varmasti suuri itseluottamuksen kohottaja, mutta sen varaan ei voi jäädä uneksimaan, sillä tarjolla on varmasti fyysinen ja raskas ottelu. Tulivoima kuitenkin on valtava ja siitä kertoo myös se, että pudotuspelien pistepörssin kärkiviisikko on Tampa Bayn miehiä.

Aikaisempiin otteluihin on lähdetty usein underin kautta, mutta tällä kerralla runsasmaalisuus houkuttelee hieman enemmän. Islandersin on saatava nopeasti pakka kasaan. Tampa Bay haluaa varmasti jatkaa siitä mihin viimeksi jäi ja sen hyökkäyskalustolla vireen ylläpitäminen voi olla normaalia helpompaa. Lapulle valitaan yli 5 maalia, johon otetaan jatkoaika mukaan. Se tarkoittaa siis sitä, että 2-2 tilanteessa jatkoajalle mentäessä veto palauttaa panoksen. Tappioasemassa Islandersin on pakko hakea ratkaisuja rohkeammin, joka avaa Tampa Bayn huipputähdille paikkoja vastaiskuille.