Aiheuttaako Antti Raannan Arizona Coyotes Buffalo Sabersille kauden ensimmäisen kotitappion?
Alkaneella kaudella eniten sarjapisteitä kerännyt Buffalo Sabers isännöi viime aikoina hyvän vireen löytäneen Arizona Coyotesin. Ottelussa kohtaavat kaksi nuorta, mutta äärimmäistä kiekollista taitoa pursuavaa joukkuetta.
Buffalo on aloittanut kautensa äärimmäisen vakuuttavasti. Joukkue on kärsinyt vain kolme tappiota. Viime kausista poiketen Buffalon johtavat pelaajat ovat pystyneet Jack Eichelin johdolla kantamaan joukkuettaan voitosta voittoon. Oman alueen tukipilari Rasmus Dahlin on osoittanut pystyvänsä astumaan hänelle kaavailtuun ykköspuolustajan rooliin.
Buffalo on pelannut alkukaudella koko sarjan neljänneksi parasta ylivoimaa. Arizonan alivoimapelaaminen on puolestaan ollut vielä tahmeaa, joten turhiin jäähyihin kojooteilla ei ole varaa sortua. Buffalo on ollut kotikaukalossaan toistaiseksi voittamaton, joten Arizonan nuori hyökkäys joutuu suuren testiin.
Arizonan kauden ensimmäisissä otteluissa oli nähtävissä tahmeutta erityisesti maalinteon saralla. Viime aikoina joukkueen otteet ovat olleet huomattavasti raikkaampia ja joukkue voittanut viisi kuudesta edellisestä ottelustaan. Nick Schmaltz on aloittanut kautensa tehokkaasti ja Phil Kessel sopeutunut joukkueen pelitapaan peli peliltä paremmin.
Arizonan alkukauden suurimmat vahvuudet ovat kuitenkin löytyneet joukkueen omalta alueelta. Arizona on puolustanut äärimmäisen tiiviisti ja joukkue päästänyt toiseksi vähiten maaleja alkaneella kaudella.
Buffalo on ollut kotonaan hyvä ja ennen kaikkea onnistunut kääntämään tiukat kamppailut voitokseen. Arizona ei todennäköisesti pysty haastamaan Buffalon juonikasta hyökkäyspeliä. Ensimmäiseksi pelivalinnaksi nostetaan Buffalon kotivoitto varsinaisella peliajalla. Molempien joukkueiden puolustuspelaaminen on ollut kurinalaista, joten maalijuhlaa ei voi ennustaa. Toisena pelivalintana lähdetään kokeilemaan ottelun maalimäärää (alle 5.5 maalia).