Saako joukkueet karsittua selkeät puolustuspään virheet pois pelistä?
Tulevana yönä Chicago Blackhawks ja Detroit Red Wings asettuvat kuudetta kertaa vastakkain. Viime yönä Detroit voitti ensimmäistä kertaa kaksikon kohtaamisen lukemin 3-5, mutta samanlaista maalijuhlaa tuskin on luvassa. Chicago oli ottelussa hallitsevampi osapuoli, mutta Detroitilla viimeistely toimi paremmin.
Chicago on ollut varsin vakuuttavassa vireessä, mutta viime yönä heikko maalinedustan puolustus ja maalipaikkojen tuhlailu maksoi sille pisteitä. Alku oli joukkueelta vahva, mutta se ei saanut kiekkoa ohi hyvin pelanneen maalivahti Jonathan Bernierin. Puolustussuuntaan se ei kovinkaan montaa huippupaikkaa päästänyt, mutta lähes jokaisesta Detroit onnistui rankaisemaan. Pitkillä avaussyötöillä Chicago onnistui puhkomaan vastustajan puolustusta, mutta viimeistelyssä jäi parannettavaa.
Detroitille viime yön voitto oli siitä harvinainen, että kyseessä oli ensimmäinen kerta tällä kaudella kun se onnistuu voittamaan kaksi perättäistä ottelua. Lähtökohdat ei olleet parhaat mahdolliset, sillä entuudestaan heikko hyökkäys koki pahan menetyksen, kun kapteeni Dylan Larkin ei loukkaantumisen vuoksi ollut käytettävissä eikä häntä nähdä kaukalossa myöskään tulevana yönä. Toistaiseksi joukkueen suurin ongelma on ollut maalinteko, mutta kahdessa edellisessä ottelussa se on ensimmäistä kertaa saanut kunnolla tulitukea alempien ketjujen pelaajilta ja se onnistui ylivoimalla maalinteossa ensimmäistä kertaa lähes kuukauteen.
Chicagolla on otteluun varsin hyvät lähtökohdat, sillä hieman paremmalla maalinedustan puolustuksella se pystyy jättämään Detroitin lähes aseettomaksi, sillä varsinaiset taitopelaajat vierailla on harvassa. Detroitin täytyy toivoa, että viimeistely pysyy tehokkaana, mutta se on sen materiaalilla helpommin sanottu kuin tehty. Pelivalintaa lähdetään hakemaan vähämaalisuuden puolelta maltillisella panostuksella ja toivotaan, että joukkueet onnistuvat karsimaan selkeät puolustuspään virheet pois.