Jatkuuko Andrei Vasilevskin nollaputki Lightning-maalilla?
Hurjassa vireessä ja viiden ottelun voittoputkessa oleva Tampa Bay Lightning vierailee tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa Columbus Blue Jacketsin kotiluolassa. Isäntä on niin ikään ollut vahvassa lyönnissä ja ottelusta muodostuu takuulla huippuviihdettä.
Columbuksen puolustus joutuu kovaan testiin, kuten hyökkäyskin
Viiden ottelun voittoputkessa seilaava Tampa Bay on mättänyt tappiottoman suoransa aikana peräti 25 maalia, minkä lisäksi se on päästänyt ainoastaan yhdeksän osumaa. Kahdessa edellisessä kamppailussa Andrei Vasilevski on Lightning maalilla torjunut 52 kiekkoa päästämättä yhtäkään maalia. Venäläisen nollaputki on kokonaisuudessaan 125 minuuttia ja 49 sekuntia pitkä.
50€ RISKITÖN VETO – EI KIERRÄTYSTÄ:
NHL:n kärkijoukkue Tampa Baylla oli lyhyellä otannalla hieman vaisumpi vaihe maalinteossa ja se hävisikin muutamassa ottelussa, mutta tällä hetkellä joukkueen pelaaminen on parasta sarjassa todella monella osa-alueella ja viimeistely lähentelee briljanttia. Lightning on tällä hetkellä lähes jokaisessa ottelussaan selkeä ennakkosuosikki. Joukkueella on käytössään paras mahdollinen kokoonpano, joka pursuaa monipuolisuutta ja leveyttä.
Tällä kertaa myös salamapaitojen vastustajilla on kulkenut viime aikoina, sillä Columbus on löytänyt pelihuumorinsa pitkän tappiokierteen jälkeen. Edellisissä kuudessa kamppailussaan Blue Jackets on jättänyt kaukalon voittajana viidesti. Ennen voitokasta jaksoa tiistain isäntä kuitenkin hävisi viisi kamppailua peräkkäin.
Tampa Bay ja Columbus ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti Lightningin kotikaukalossa. Molemmilla kerroilla salamapaidat ovat vyöryneet Blue Jacketsin ylitse jättäen sen täysin vaille mahdollisuuksia. Ensimmäisessä kamppailussa Lightning oli vahvempi lukemin 8–2 ja toisessa kamppailussa Columbus ei saanut kiekkoa edes Vasilevskin selän taakse, kun Tampa Bay nappasi rutiinivoiton 4–0-numeroin.
Vierailijan perustaso on korkein koko sarjassa, mistä kertovat kuluvalla kaudella tasaisehkosti 59 ottelussa poimitut 92 sarjapistettä, 232 lauottua maalia ja kolme pelaajaa pistepörssin kymmenen parhaan joukossa.
Columbuksella poissaoloja – jatkaako Lightning voittajana?
Isännillä on sivussa ainakin Brandon Dubinsky, mutta myöskään sähäkän kolmossentterin, Boone Jennerin pelaaminen ei ole varmaa. Suomalaishyökkääjä Markus Hännikäinen on niin ikään todennäköisesti sivussa. Kuten todettua, vierailla on käytössään paras mahdollinen rosterinsa.
Tampa Bay on ollut kuluvalla kaudella vahva keskinäisissä kohtaamisissa kotonaan ja uskotaankin, että NHL:n kärkijoukkue jatkaa samaa tahtia Columbusta vastaan myös vieraskaukalossa. Ensimmäiseksi pelivalinnaksi nostetaan kelpokertoimista Lightningin voittoa varsinaisella peliajalla.
Vaihtoehtoisesti korkeammalla riskillä voi kokeilla vierasvoittoa vähintään kahdella maalilla (Tampa Bay -1). Jos Lightning kuitenkin voittaisi ainoastaan yhdellä maalilla, mutta varsinaisella peliajalla, kohde mitätöityisi ja pelaaja saisi panoksensa takaisin.
Vedot sisään ilman rekisteröitymistä
Löysitkö mielenkiintoista pelattavaa ja et jaksaisi säätää lippulappusten ja rekisteröitymisten kanssa? Speedybet tarjoaa vedonlyöntiä ilman minkäänlaista ylimääräistä säätöä. Ja verottomat voitot on mahdollista saada tilille 5 minuutissa.