Detroitin ja Chicagon ottelusta tulossa taas vähämaalinen vääntö?
Ensi yönä NHL:ssä nähdään Detroit Red Wingsin ja Chicago Blackhawksin välillä. Kummallekaan joukkueelle ei povattu suuria täksi kaudeksi, mutta tähän mennessä Chicago on ollut positiivinen yllätys. Silti joukkueen voitot ovat tulleet pienillä marginaaleilla, ja uskomme osumien jäävän tälläkin kertaa vähiin. Pelivalintamme on, että ottelussa tehdään alle 5,5 maalia.
Kumpikin joukkue on tehnyt ja päästänyt vähän maaleja tällä kaudella, mikä näkyi myös edellisessä kohtaamisessa. Tuo matsi päättyi Chicagon 3-2 jatkoaikavoittoon. Detroitin kymmenessä viimeisissä ottelussa on tehty keskimäärin 5,4 maalia, mutta Detroit on itse tehnyt harvoin enemmän kuin kaksi maalia yhteen matsiin. Chicagon vastaama lukema on 4,9.
Chicagon menestyksen suurin tekijä on ollut 25-vuotias maalivahti Kevin Lankinen. Hän on ollut voittava maalivahti ottelusta toiseen, mistä kertoo myös torjuntaprosentti 92,5. Lukema on poikkeuksellisen kova tällä NHL-kaudella, jossa monessa divisioonassa keskiarvoinen torjuntaprosentti on alle 90.
Detroit ja Chicago ovat tehneet vähän maaleja tällä kaudella, kun taas puolustuspeli on toiminut molemmilla kelvollisesti. Viime ottelussakin maalipaikat jäivät varsin vähiin, vaikka ottelussa edettiin jatkoajalle asti. Uskomme maalimäärän jäävän tälläkin kertaa alle 5,5 osuman.