Jatkaako Minnesota pisteputkeaan Miro Heiskasen Dallasin kustannuksella?
Äärimmäisen vaikean alkukauden jälkeen viime aikoina hyvän vireen löytänyt Minnesota Wild isännöi yhtä NHL:n tämän hetken kuumimmasta joukkueista, kun Dallas Stars saapuu joukkueen vieraaksi.
Minnesotan sijoitus sarjataulukossa ei ole mairitteleva, mutta joukkue on ottanut pisteitä kaikista viimeisestä kahdeksasta ottelustaan. Joukkueen kompastuskiveksi on osoittautunut ajoittainen todella heikko kiekollinen jääkiekko joukkueen omalla puolustusalueella. Joukkueen ohut peräpää on jatkuvasti vaikeuksissa. Viime aikoina joukkueen oman alueen otteet ovat parantuneet alkukauteen nähden. Nyt pitäisi kuitenkin pystyä pysäyttämään yksi koko sarjan tulivoimaisimmista hyökkäyksistä. Joukkeiden edellisessä kohtaamisessa Dallas takoi taululle peräti kuusi maalia.
Dallas Stars lähtee otteluun kahden ottelun mittaisessa tappioputkessa. Joukkueen viimeaikainen vire on ollut kuitenkin äärimmäisen vakuuttava. Joukkueen oman alueen otteet ovat olleet äärimmäisen tiiviitä. Joukkue on päästänyt miltei vähiten koko sarjassa. Joukkueen tähtivoimaa pursuava hyökkäys on nostanut tasoaan hiljattain. Joukkueen ylivoimapeli on kuitenkin edelleen sarjan häntäpään tasoa, joten joukkue pystyy vielä nostamaan tasoaan paljon.
Helppoa iltapuhdetta ei voi Dallasille lähteä ennakoimaan. Dallasin materiaali on kuitenkin valovuoden Minnesotan vastaavan edellä. Dallas on Chicago-tappiota lukuun ottamatta esiintynyt väkevästi vieraskentällä. Pelivalinnaksi nostetaan Dallasin vierasvoitto varsinaisella peliajalla.