Colorado uudella sykkeellä Sharksin kimppuun!
NHL:n pudotuspelien toisen kierroksen avausottelussa San Jose Sharks päihitti Colorado Avalanchen maalein 5–2. Molemmilla oli omat hallintajaksonsa, mutta Sharks käytti paikkansa hyödykseen ja voitti ottelun. Ottelusarjan toinen osaottelu pelataan maanantain vastaisena yönä klo 02:30.
Riskitön 50€ veto – voitoilla ei kierrätystä!
Ensimmäinen osaottelu oli ennakkoon nähden odotetun tasainen. Colorado oli kaksi ensimmäistä erää niskan päällä, mutta toisen erän puolessa välissä tullut 3–2 johtomaali käänsi kamppailun kurssin, joka johti Sharksin voittoon.
Martin Jones oli haimaalilla kotijoukkueen paras pelaaja ja piti joukkuettaan pystyssä pahimmilla hetkillä. Coloradon toinen puolustajapari Erik Johnson–Sam Girard oli ajoittain hukassa omassa päässä ja heidän täytyy ehdottomasti nostaa omaa tasoaan. Sharks onnistui pitämään myös Nathan MacKinnonin ja Mikko Rantasen pelin ulkopuolella ja se on haipaitojen osalta erittäin tärkeää, jos he haluavat tästä parista edetä konferenssifinaaliin.
Toinen osaottelu tulee varmasti olemaan yhtä kovatempoinen, sillä vastakkain ovat kaksi todella luisteluvoimaista joukkuetta. Coloradolla oli pidempi lepotauko kuin Sharksilla, mutta pelaamattomuus kääntyi jopa vierasjoukkuetta vastaan, sillä ajoituksissa oli vielä parantamisen varaa. Nyt, kun Colorado on päässy taas pelirytmiin kiinni, nähdään varmasti taas uudenlainen ”Lumivyöry”.
Lapulle napataan Colorado Avalanchen voitto. Colorado tietää, että peliä täytyy parantaa niin yksilöiden kuin koko joukkueen osalta. He eivät saaneet ensimmäiseen otteluun tekemänsä työmäärää kohden palkintoa ja olivat myös epäonnekkaita. Kertoimien osalta Sharks on ennakkosuosikki, mutta Coloradolla oli avausottelussa täydet rahkeet voittoon. Colorado hävisi avausottelunsa myös Flamesia vastaan ensimmäisellä kierroksella, mutta voitti sen jälkeen neljä ottelua putkeen.