Maailman paras jääkiekkojoukkue jatkaa jyskyttämistään?
Buffalo Sabres vierailee perjantain vastaisena yönä paikassa, jonne yksikään maailman parhaassa kiekkoliigassa operoiva joukkue ei haluaisi tällä hetkellä päätyä edes pahimmissa painajaisissaan. NHL:n kärkijoukkueen Tampa Bay Lightningin kotiareenalta vieraat ovat harvoin poistuneet tällä kaudella voittajina.
Buffalo ei ole onnistunut juuri missään viime aikoina
Vierasjoukkue Buffalo Sabres on hävinnyt kolme ottelua peräkkäin, mutta otteet eivät ole olleet huonoja ainoastaan tuloksellisesti, vaan kaukalossa on nähty huolestuttavia piirteitä. Maalivahtipelaaminen on heikoissa kantimissa, aiemmin tällä kaudella sujunut kollektiivinen puolustuspelaaminen on muuttunut vahvuudesta heikkoudeksi ja maalien tekeminen on viime aikoina ollut puhvelipaidoille täyttä tervanjuontia.
50€ RISKITÖN VETO – EI KIERRÄTYSTÄ:
Edellisissä viidessä kamppailussaan Buffalo on onnistunut maalinteossa vaivaiset yhdeksän kertaa, ja kun omissa on kolissut 18 osuman verran, voi päätellä, että ei se ihan putkeen ole mennyt. Nyt vastassa on koko NHL:n kärkijoukkue, valovoimainen, energinen ja taidokas Tampa Bay Lightning.
Isäntien voittoputki jatkui läpi vieraskiertueen
Lightning pelaa ensimmäistä kertaa hetkeen kotiareenallaan, jolla pelattuja otteluita se on voittanut neljä peräkkäin. Tampa Bay on kokonaisuudessaan seitsemän ottelun mittaisessa voittoputkessa, joka lehahti liekkeihin sen kotikaukalossa.
Salamapaitojen voittoputki on nyt jatkunut läpi kahden vieraissakin pelatun ottelun, kun Lightining kaatoi ensin kovavireisen Columbus Blue Jacketsin peräti 1–5 ja jatkoi samaa rataa kaatamalla niin ikään viime aikoina vahvasti esiintyneen Philadelphia Flyersin 2–5-lukemin. Joukkueen takomat maalimäärät ovat hurjia ja oma verkko on säilynyt kohtuullisesti koskemattomana.
Edellisessä ottelussa Philadelphiassa huilivuorossa ollut Lightningin ykkösmaalivahti Andrei Vasilevski on päästänyt kolmessa edellisessä pelaamassaan ottelussa ainoastaan yhden maalin. Venäläinen palannee tolppien väliin Buffalo-taistossa.
Uskotaan, että viidessä edellisessä ottelussaan 25 maalia iskenyt ja kuusi osumaa päästänyt isäntä jyrää vaivatta Buffalon viime aikoina sakanneen koneiston ylitse. Tasoituskertoimet antavat mahdollisuuksia pelata isäntiä isommallakin panostuksella.
Vedot sisään ilman rekisteröitymistä
Löysitkö mielenkiintoista pelattavaa ja et jaksaisi säätää lippulappusten ja rekisteröitymisten kanssa? Speedybet tarjoaa vedonlyöntiä ilman minkäänlaista ylimääräistä säätöä. Ja verottomat voitot on mahdollista saada tilille 5 minuutissa.