Tampa on ollut muutamaa nukahdusta lukuunottamatta dominoiva
Maanantain ja tiistain välisenä yönä Tampa Bay Lightning ja Florida Panthers kohtaavat kolmannen kerran perättäin. Tampa on ollut joukkueista vakuuttavampi ja lähtee otteluun ansaitusti selkeänä ennakkosuosikkina. Florida onnistui kerran yllättämään hallitsevan mestarin, mutta sama tuskin toistuu tällä kerralla.
Tampa on ollut odotetun vahva ja 13 ottelusta tilille on kertynyt 21 pistettä. Maaliero on myös murskaava 50-26. Ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa Florida yllätti sen housut nilkoissa ja marssi voittoon 5-2 lukemin, mutta toisessa kohtaamisessa Tampa oli kuitenkin todella tehokas ja palasi voittojen tielle 6-1 voitolla. Pelillisesti kotijoukkue on ollut hyvä, mutta toisaalta on se myös päässyt melko helpolla, sillä kuudesti vastassa on ollut divisioonan toistaiseksi kaksi heikoiten esiintynyttä joukkuetta.
Pelillisesti vieraat ei ole täysin vakuuttaneet, vaikkakin 12 ottelusta mukaan on saatu 18 pistettä ja Florida on hävinnyt ainoastaan kahdesti varsinaisen peliajan puitteissa. Peräti kahdeksan ottelua on päättynyt yhden maalin erolla, joten varsinaista dominointia vieraiden esitykset ei ole ollut, vaikka otteluohjelma on ollut myös helppo. Se ei ole esimerkiksi joutunut vielä kohtaamaan divisioonan kärkipäähän ennakoituja Carolina Hurricanesia ja Dallas Starsia.
Tampa on ollut muutamaa nukahdusta lukuunottamatta dominoiva, kun puolestaan vieraat on joutuneet todella taistelemaan illasta toiseen. Materiaalietu on selvästi kotijoukkueella ja Floridan tehokkaista kärkiketjuista huolimatta Tampan kokonaisvaltaisempi rosteri antaa sille suurta etua. Pelivalinnaksi nostetaan Tampan voitto varsinaisella peliajalla, mutta panos kuitenkin kannattaa pitää maltillisena.