Toronto ja Ottawa kohtaavat kolmannen kerran – vieläkö puhtia riittää?
Toronto Maple Leafs ja Ottawa Senators kohtaavat ensi yönä jo kolmannen kerran putkeen. Kaksi aiempaa matsia ovat olleet yllättävän tasaisia vääntöjä joukkueiden alkukauden sijoitukset huomioiden. Uskomme, että tälläkin kertaa maalit jäävät vähiin ja ottelussa viimeistellään alle 5,5 osumaa.
Parivaljakon viime yön ottelu päättyi Toronton 2-1 voittoon. Kummankin joukkueen otteissa oli havaittavissa pientä puutumista. Vaikka laukauksia maalia kohti saatiin tykitettyä varsin runsaasti (56), todellinen maalinteon kiima puuttui kummankin joukkueen otteista. Nyt Toronto ja Ottawa pelaavat toisiaan vastaan jo kolmannen kerran neljän päivän sisään. Vieläkö joukkueilla riittää intoa antaa kaikkensa, vai tyytyykö Toronto taas turvalliseen vähämaaliseen voittoon?
Kummankin joukkueen voi odottaa olevan ensi yön matsissa poikkeuksellisen väsynyt. Ottawa jakoi edellisessä ottelussa huimat 30 taklausta. Paikat ovat varmasti hellinä taklatuilla sekä taklaajilla. Toronto puolestaan kunnostautui laukausten blokkaamisessa (14), joten mustelmia on tullut myös kiekosta.
Ottawa on viime aikoina todistanut, ettei se ole enää alkukauden katastrofijoukkue. Senatorsin maalivahtipeli on parantunut huimasti ja puolustustyöskentelykin alkaa olla tasaisempaa. Ainoastaan maalintekopeli tuntuu edelleen tökkivän epätasaisuudellaan. Kun tähän yhdistetään kummankin joukkueen väsymys ja turtuminen kovassa otteluruuhkassa, alle 5,5 maalin kokonaismäärä osoittautuu houkuttelevaksi kohteeksi.