MM-karsinnat 2022 ti 29.03. klo 20:00

Nigeria - Ghana

Peseekö Napoli-tähden edustama Nigeria Afrikan kisojen pettymyksen paikalla Qatarissa?

Nigeria putosi Afrikan mestaruuskisoissa ennen aikojaan, mutta vielä suurempi oli alkulohkoon jääneen Ghanan pettymys. Nyt jengit yrittävät parannella haavojaan MM-karsintojen merkeissä ja toiselle helpotusta tuskaan onkin tiedossa, mutta toinen joutuu pettymään. Tasainen taistelu lienee jälleen kerran tiedossa – isäntä on silti kertoimissa todella suuri ennakkosuosikki.

Viime viikolla joukkueet kohtasivat ensimmäisessä osaottelussa, joka ei ihmeemmin hienouksia tarjoillut. Maalittomaan tasatuloksen myötä kaikki ratkaisut jäivät toiseen kohtaamiseen, jonka voittajaa etenee Qatarin kisoihin. Pelaajatilanteissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia ja Nigerian laatu etenkin hyökkäyskaluston osalta on selvästi vahvempi. Ademola Lookman, Moses Simon, Emmanuel Dennis, Kelechi Iheanacho sekä Napoli-tykki Victor Osimhen ovat takuulla kaikki tyrkyllä avaukseen.

💣 KANUUNA.COM HERKUTTAA UHMAPELAAJIA 💣

Uhmapelaajat saavat nyt päätäräjäyttävät 200 käteiskierrosta Kanuuna -kassulle. Peleinä mm. Money Train 2 & Jamming Jars 2.

Käteiskierrokset tarkoittavat, ettei mitään kierrätystä tarvita. Iske voittokuviot ruutuun ja nosta voitot pankkitilillesi saman tien! BUMBUMBUM!

PELAA 200 KÄTEISKIEKKAASI TÄSTÄ

Ghana saa Andre Ayewin takaisin pelikiellosta, mutta joukkueen miehistö on silti ohuempi. Daniel Amarteyn ja Alexander Dijikun muodostama topparikaksikko suoriutui kuitenkin muun ghanalaismiehistön tavoin yllättävän mallikkaasti puolustamaan nigerialaistähdiltä tilat pois avausosassa. Kotietu on kuitenkin toisessa kamppailussa merkittävä tekijä, minkä lisäksi on todella vaikeaa uskoa, että Nigeria Osimhenin ja kumppanien johdolla jäisi toistamiseen peräkkäin maaleitta.

Matsista odotetaan jälleen vähämaalista, mikä näkyy pelattavassa linjassa turhankin paljon. Pelivalinnaksi otetaan, että osumia syntyy vähintään kaksi (yli 1,5), jolla saadaan naurettavan kova kerroin. Vaikka Nigeria on Osimhenin ja kumppanien potentiaalin myötä vahva ennakkosuosikki, myös vierailija saanee paikkansa – tulivoimaa on kuitenkin molemmissa leireissä. Panostuksessa ei turhaan lähdetä keulimaan, mutta kaksi uhmatähteä menee kevyesti.

10 euroa pelirahaa