Noah Lyles on uusi 200 metrin valtias!
Yleisurheilun pikamatkoilla Tokiossa haetaan manttelinperijää Usain Boltille, joka dominoi satasta ja kahta sataa Pekingissä, Lontoossa sekä Riossa. Vaikka tilastot näyttävät tämän kauden kakkosella suhteellisen tasaisilta, on mantteli vahvasti tarjolla Noah Lylesille.
Lyles voitti Timanttiliigan jo vuonna 2017 ja ilman loukkaantumisia olisi varmasti ollut vahvoilla MM-kisoissakin. MM-kultaa mies otti kaksi vuotta myöhemmin Dohassa, ja samana vuonna syntyi ennätys 19,50. Tänä vuonna on vauhti ollut yli kaksi kymmenystä hiljaisempaa, mutta jenkin omien puheiden mukaan kropassa olisi nyt ennätyskunto.
Kenny Bednarek on ollut tämän kauden keskinäisissä juoksuissa molemmilla kerroilla vain 0,04 sekunnin päässä, mutta ennätyksen parannuspotentiaalin pitäisi olla näissä kahinoissa tapissa, jotta kullasta voisi puhua. Myös tasaisen hyvin suorittava Andre De Grasse on varmasti mukana mitalikahinoissa.
Lylesin kerroin vaikuttaa pieneltä, mutta tilastokärjen potentiaali on kilpailijoista selkeästi kovin. Niinpä tämä veto maistuu oikein makealta.