UHMAPELAAJAT to 22.09. klo 20:00

Oskarshamn - Brynäs

Peruuttelu kielletty! Mikko Manner ei nysväyksestä piittaa – mätetäänkö Brynäsin matsissa taas maaleja?

SHL-torstai tarjoilee todellisen suomalaispelaajien ilotulituksen, kun Oskarshamn isännöi Mikko Mannerin luotsaamaa Brynäsiä. Suomalaiskoutsin pelillinen ideologia tiedetään, mutta peruuttelulle ei ole sijaa myöskään Martin Filanderin pelikirjassa. Tästä ei jääkiekko enää paljoa viihdyttävämmäksi voi mennä – tilanteita tulee kuin liukuhihnalta ja useammalla pelaajalla voi olla pörssipäivä. Onnistuvatko suomalaiset tehoilussa?

Tällä kaudella Ruotsin pääsarjassa kiekkoilee yli 30 suomalaista, mihin vaikuttaa tietysti joukkopako idästä. Sarjan avausviikonloppuna 5–4-voitossa Växjötä vastaan Oskarshamnin riveissä ykkösketjussa debytoi kolme suomalaista. Ahti Oksanen paitsi onnistui varsinaisella peliajalla ratkaisi lopulta myös rangaistuslaukauskilpailussa koko matsin voiton. Entisen KooKoo-tykin ketjun sentterinä pelaa Pohjois-Amerikasta Eurooppaan tälle kaudelle palannut Antti Suomela ja pakistossa luutii puolestaan Juuso Riikola. Kaksikko sai lauantaina niin ikään tehopisteet Oksasen maalista.

KUUMA UUTUUS: CHIPZ KASINO JA 100 KÄTEISKIEKKAA

Chipz-kasino on vuoden 2022 päräyttävin uutuus. Kaikki pelit löytyy ja nyt saat 100 kiekkaa jo 20€ depolla.

Ei kierrätystä. Ei säätöä. Nosta voittosi heti!

PELAA 100 KÄTEISKIEKKAASI TÄSTÄ

Manner aloitti jo toisen kautensa Brynäsin päävalmentajana ja joukkueen materiaali on todella selvästi laadukkaampi kuin edellisellä sesongilla. Tällä ryhmällä pitäisi ehdottomasti taistella suorista pudotuspelipaikoista. Avauskierroksella joukkue kärsi vieraissa harmillisen niukasti jatkoaikatappion Röglen vieraana, niin ikään numeroin 5–4. Hannes Björninen esiintyi todella lupaavasti ykkösketjun keskellä ja olympiasankarilta sekä maailmanmestarilta voi odottaa kovia suorituksia lähitulevaisuudessa.

Keskialueen jatkuva tukkiminen ja pelaamisen ehdoton hidastaminen eivät kuulu Mannerin tapaan pelata jääkiekkoa. Suomalaisvalmentajalla on tällä kaudella käsissään todella vahvasti hyökkäysorientoitunut ja monipuolinen joukkue, jossa on toki kaksinkamppailukovuutta. Esimerkiksi Jokereista ja Kärpistä tuttu David Sklenicka oli todella kova hankinta alakertaan. Koko joukkue vaikuttaa muutenkin lupaavalle – suomalaisosastolta Oula Palve jatkaa kakkossentterinä ja tuoreena kasvona Björnisen tavoin Gävleen saapui Niklas Friman.

Maalipaikkoja tulee molemmissa päissä, eikä niitä tarvitse erikseen metsästää. Maalivahtiosastolla Veini Vehviläisen sekä Andreas Lindbäckin muodostama Brynäs-kaksikko on kovaa valuuttaa. Yhdysvaltalaismaalivahti Joe Cannata pelaa jo kolmatta kauttaan Oskarshamnissa, jonka toisena torjujana on Tim Juel. Kaksikko jakoi viime kaudella torjuntavastuuta melko tasapuolisesti, mutta kauden avauksessa maalilla oli Cannata. Ei olisi yllätys, vaikka molempien ryhmien veskari vaihtuisi kauden toisessa ottelussa.

Ottelu on ennalta-arvioituna todella tasainen kamppailu, jossa pelaa kaksi tyylikästä vauhtikiekkoa rakastavaa joukkuetta. Viime kaudella Mannerin ja Filanderin kohtaamisissa nähtiin yllättävästi todella vähämaalisia matseja – parissa ottelussa yhteensä vain kuusi osumaa. Erityisen kummallista tämä on, koska molemmat joukkueet olivat isossa kuvassa melko runsasmaalisia. Brynäsin koko kauden otteluiden osumakeskiarvo oli selvästi viiden yläpuolella ja Oskarshamnilla se hipoi jopa kuutta maalia. Löytyvätkö kadotetut maalit korkojen kera heti uuden kauden toisella kierroksella? Pelivalinnaksi maistuu yli 5,5 maalia -kohde.

Tuplaa talletus, kerroin ja voitot!

Mobilebet tarjoaa Uhmapelaajille hulppean edun, jolla päästään lunastamaan jopa 100€ ilmaista pelirahaa. Ensimmäinen talletuksesi tuplataan hunttiin asti. Pääset siis nauttimaan myös tipsin kertoimen sekä voitot tuplana!

Näin tuplaat voittosi:

1. Siirry Mobilebetille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili ja ota talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto kohteeseen “Maalit yhteensä – yli 5,5” ja panosta talletuksesi + bonus. Näin saat tuplakertoimen 3,84 (2 x 1,63).
4. Jos veto osuu, voitat esimerkiksi sadan euron talletuksella tuplasti eli 384€!

*Ilman Uhmapelaajien huippudiiliä voitto olisi esimerkin talletuksella vain 192€, joten tämä kannattaa ehdottomasti hyödyntää!

10 euroa pelirahaa