NHL-kiekkoa Ruotsissa – Ottawa ja Detroit tarjoaa viihdettä koko rahalla maalijuhlien merkeissä!
Torstaina NHL:ssä aloitetaan ilta hyvissä ajoin, kun Ottawa Senators ja Detroit Red Wings ottavat yhteen. Tällä kerralla kuitenkin kiekkoillaan Ruotsissa ja tarkemmin ottaen Tukholman Avicii Arenalla. Ruotsin reissulla ovat Ottawan ja Detroitin lisäksi myös Minnesota Wild sekä Toronto Maple Leafs. Kyseessä on tämän kaksikon kauden toinen kohtaaminen – ensimmäisestä Detroit nappasi pisteet lukemin 2-5.
*Tsekkaa tipsi loppuun ja nappaa jopa 5×20€ ilmaisvetoja!
Kauden alla Ottawaa povattiin kovimpien haastajien joukkoon pudotuspelejä ajatellen, mutta toistaiseksi alkukausi on ollut melkoista vuoristorataa. 13 ottelusta saldona on 12 pistettä – mukana on yksittäisiä onnistumisia, mutta otteet on olleet liian epätasaisia ja varsinkaan puolustus sekä maalivahtipeli ei ole ollut pudotuspeleihin vaadittavalla tasolla. Myös kokoonpanohuolet on olleet osa ongelmaa, sillä Shane Pinto on pitkässä pelikiellossa ja Thomas Chabot sekä Ridly Greig loukkaantuneena.
Detroit on kuuman alun jälkeen alkanut hiljalleen jäähtymään, mutta edelleen se löytyy divisioonan jaetulta kolmannelta sijalta kerättyään 15 ottelusta 18 pistettä. Pelillinen taso ei tosin ole maaliodottamien osalta häikäissyt ja usein voitoista on ollut kiittäminen tehokasta viimeistelyä. Viime aikoina yksi huolenaiheista on ollut ylivoimapeli, joka ei ole ollut uusista sommitelmista huolimatta läheskään ensimmäisten otteluiden tasolla. Maalivahdeista Ville Husso jäi perheenlisäyksen vuoksi kotiin, joten tämä matsi lienee Jamer Reimerin ja myöhemmin on mahdollisesti Alex Lyonin kauden ensimmäisen startin vuoro.
Torstain ensimmäiseen matsiin toivotaan ruotsalaisfaneille viihdettä ja lapulle otetaan yli 6,5 maalia varsinaisella peliajalla. Molemmat joukkueet on mättänyt maaleja kovalla tahdilla, mutta kovaa hintaa on jouduttu maksamaan omassa päädyssä. Maaleilla nähdään todennäköisesti Reimer sekä Joonas Korpisalo, jotka ovat molemmat hoitaneet omat minuuttinsa kohtalaisesti, mutta kumpikaan ei missään nimessä sarjan eliittiin kuulu.
Peesaa Uhmapelaajien kohdetta ja lunasta jopa 5×20€ ilmaisvedot ilman kierrätystä!
XLBet tarjoaa Uhmapelaajille viisi 20€ ilmaisvetoa ilman kierrätysvaatimusta! Siis peesaamalla Uhmapelaajien kohdetta 20€ panoksella saat 20€ ilmaisvedon. Voit toistaa tämän viidesti ja siten lunastaa viisi 20 euron arvoista ilmaisvetoa.
Voit siis lyödä betsin turvallisin mielin sisään, sillä ilmaisvedon myötä sinulla on aina ”vakuutus” vaikka vetosi menisi väärin.
Näin saat 20€ ilmaisvetoja:
1. Siirry XLBetille TÄSTÄ.
2. Talleta 20-100€ ja avaat samalla pelitilin.
3. Lyö veto ”Ottawa-Detroit yli 6,5 maalia(60min)” 20€ panoksella.
4. Saat 20€ arvoisen ilmaisvedon 72h kuluessa pelitilillesi!
5. Toista tämä vielä neljästi ja saat yhteensä 100€ edestä ilmaisvetoja!
* Tarjous vain uusille asiakkaille.