Kykeneekö Pelicansin puolustus taas nollaamaan JYPin maaliruiskut?
Lauantaina Pelicans ja JYP kohtaavat toistamiseen Liigan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Ensimmäinen matsi päättyi perjantaina Jyväskylässä Pelicansin yllätysvoittoon lukemin 3-1. Toisen matsin voittajaa emme lähde pelaamaan, sillä odotamme ottelusta erittäin tasaista ja se voi kallistua kumpaan tahansa suuntaan. Sen sijaan odotamme lauantainkin matsin noudattavan samaa käsikirjoitusta, mitä tulee maalimäärään.
Ottelusarjan ensimmäinen ottelu sujui JYPin hallinnassa. Jyväskyläläiset pitivät kiekkoa 60 prosenttia ajasta ja voittivat laukaukset maalia kohti 28-11. Niin kuin luvuista käy ilmi, maalipaikat ottelussa olivat todella vähissä. Pelicans puolusti todella kurinalaisesti ja piti hurrikaanipaidat pois parhailta sektoreilta. Lahtelaiset itse taas eivät juuri hyökänneet muuten kuin kiekonriistoista nopeina vastaiskuina ja silloinkin lähinnä ykkösketjun voimin.
JYPin ylivoimapeli on tällä hetkellä pahasti sekaisin. Sami Vatasen puuttuminen näkyy rumasti, kun hurrikaanipaidoilla ei ole mitään järkevää tapaa saada kiekkoa alueelle. Muulla pakistolla ei riitä jalka ja pelitaito kiekon ylöstuontiin ja keskialueen pudotukset Pelicans paineisti hienosti pois. JYP sai ottelussa kolme ylivoimaa, mutta ei ainuttakaan maalia ja oikeastaan vain yhden kelvollisen maalipaikan. Pelicansin alivoimapeli olikin runkosarjan lopussa aivan tulessa ja on tällä hetkellä sarjan eliittiä.
@lahdenpelicans karkaa alivoimalla kaksi edelle kakkoserässä!
Ottelusarjan ensimmäisessä ottelussa maalipaikat olivat aivan minimissä ja neljä tehtyä maalia oli todella paljon pelitapahtumiin nähden. Odotamme lauantain matsin noudattavan samaa kaavaa. Pelivalintamme on, että ottelussa syntyy alle 5,5 maalia. Veto siis osuu, jos matsi päättyy esimerkiksi 3-2, 4-1 tai 2-1 lukemiin.
Tuplaa pelikassa ja nauti loistavista kertoimista!
Winnerz tarjoaa loistavia kertoimia ja Uhmapelaajille pelikassan tuplauksen heti kärkeen!
Toimi näin:
1. Siirry Winnerzille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili, ja talleta 20-100€ – saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Ottelussa alle 5,5 maalia haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.