Jäävätkö maalit taas vähiin Lahdessa?
Keskiviikon Liiga-kierroksella Pelicans ottaa mittaan JYPistä. Pussinokat lähtevät otteluun selvänä ennakkosuosikkina, sillä joukkueiden kauden avaukset ovat olleet hyvin erilaiset. Pelicans on sarjataulukossa viidentenä, vaikka joukkue on pelannut vasta kuusi ottelua. JYP puolestaan löytyy sijalta 13. Emme kuitenkaan lähde pelaamaan Pelicansin voittoa, vaan pelivalintamme on, että ottelussa syntyy alle 5,5 maalia. Veto siis osuu, jos ottelu päättyy esimerkiksi 4-1, 3-2 tai 3-0 loppulukemiin.
Vaikka JYP onkin kerännyt lähinnä tappioita, joukkue on pelannut pääosin tiukkoja otteluita. Matsit ovat olleet myös poikkeuksellisen vähämaalisia. JYPin seitsemästä ottelusta peräti viidessä on tehty neljä maalia tai vähemmän. Kolme ottelua on päättynyt 2-1 lukemiin. JYP onkin pelannut varsin onnistuneesti kilpikonnapuolustusta, jossa omat maalipaikat ovat vähissä, mutta vastustajaakaan ei päästetä huipputonteille.
Pelicansin peleissä maaleja on tehty paljon enemmän, mutta trendi on selvästi laskeva. Kausi alkoi kahdella hurlumhei-pelillä, joissa intoa oli paikoitellen enemmän kuin järkeä. Niiden jälkeen Pelicans on pysynyt paremmin pelisuunnitelmassaan, ja neljästä matsista kolmessa on nähty viisi maalia tai vähemmän. Joukkueen maalinteko on ollut tehokasta, mutta maalipaikkojen määrät eivät mahdollista isompia maalitalkoita. Esimerkiksi edellisessä pelissä SaiPaa vastaan Pelicans sai tililleen vain 12 laukausta maalia kohti.
Alkukauden ajan JYP on keskittynyt pääosin puolustuspelaamiseen. Pelicans avasi kauden räväkästi, mutta maalinteon osalta trendi on selvästi hiipuva. Katsojan osalta nämä ennakoivat nihkeää kiekkoiltaa, mutta vedonlyöjälle tarjolla on vahva asetelma. Iskemme näistä syistä kupongille, että ottelun maalimäärä jää alle 5,5:n.