Pelicans on Liigan parhaiten puolustava joukkue – siitä tarjoutuu mahtava vetopaikka
Lauantain Liiga-kierroksella Pelicans pääsee ottamaan mittaa TPS:stä. Vastakkain ovat kaksi Liigan kuumimmista joukkueista, joten ottelusta voi odottaa todella tasaista. Emme lähde veikkaamaan ottelun voittajaa, mutta maalimäärän puolelta löytyy todella houkutteleva pelipaikka.
Lauantaina vastakkain ovat kaksi Liigan eliittivahtia. Lassi Lehtinen on löytänyt tasonsa vaikean viime kauden jälkeen. Hänen torjuntaprosenttinsa on huima 93,81. Pelicansin Patrik Bartosak ei ole ollut paljoa heikompi. Hänen torjuntaprosenttinsa on niin ikään vaikuttava 93,29. Helpolla ei lauantaina maaleja tehdä kumpaankaan päätyyn.
Lokakuun aikana Pelicans on pelannut yhdeksän ottelua. Niistä vain kahdessa on tehty viisi maalia tai enemmän. TPS puolestaan viilettää neljän ottelun voittoputkessa. Jokaisessa voitossa on tehty maksimissaan kolme maalia. Pelicans onkin vähiten maaleja päästänyt joukkue koko Liigassa. TPS on puolestaan päästänyt maaleja kolmanneksi vähiten.
Vastakkain tänään on kaksi todella laadukasta ja hyvin puolustavaa joukkuetta. Kummankin tolppien välissä on vielä kuuma maalivahtikin. Niinpä pelivalintamme on, että ottelussa syntyy alle 4,5 maalia. Veto siis osuu, jos peli päättyy esimerkiksi 4-0, 3-1 tai 1-0 lukemiin.