Piratesin heikko suunta saa jatkoa
Pittsburgh Pirates ja Chicago Cubs jatkavat kolmen pelin ottelusarjansa toiseen peliin ensi yönä. Nämä kaksi joukkuetta pelasivat vastakkain myös kauden avaussarjoissaan. Näistä peleistä Cubs voitti kaksi kolmesta pelatusta. Myös tämän sarjan ensimmäinen peli päättyi vierailijoiden voittoon, eikä ole kovin todennäköistä että Pirates pystyisi taistelemaan voitosta tässäkään pelissä.
Pirates on sukeltanut koko alkukauden jonka myötä he ovat voittaneeneet vain yhden pelin seitsemästä pelatusta. Joukkue arvoitiin power rankingeissa häntäpäähän, mutta tämäntasoinen alisuoriutuminen on silti hieman yllättävää. Piraatit ovat päästäneet tähän mennessä toiseksi eniten juoksuja koko sarjassa. Tämän pelin startteri Mitch Keller syötti kauden avauksessaan juurikin Cubsia vastaan hyvin heikosti, kun kolmella vuoroparilla taululle oli löyty jo kolme juoksua. Kellerin koko uran ERA Chicagoa vastaan on karmea 7.20.
Vierasjoukkue Cubs on aloittanut kautensa odotuksiin nähden ihan kelvollisesti. Neljä voittoa seitsemästä pelatusta on hyvä suoritus. Syöttöpeli on ollut hyvässä iskussa, mutta juoksutukea kaivataan jatkossa enemmän. Cubsin aloittava syöttäjä Zach Davies pelasi hyvän debyytin uudessa joukkueessaan. Kaksi ansaittua juoksua 5.2 vuoroparilla riitti tuolloin voittoon. Koko uransa 15 startissa Piratesia vastaan Davies on syöttänyt kelvollisella ERA:lla 4.34.
Cubs on asetettu tähän peliin melko suureksikin suosikiksi, jonka vuoksi pelattavaa lopullisesta voittajasta on vaikeaa löytää. Syöttäjäetu menee kuitenkin selvästi vieraiden puolelle, joten betsataan tähän matsiin vieraiden johtoaseman puolesta viiden pelatun vuoroparin jälkeen.