Tasainen derby Helsingissä!
Ykkösen nosto keskiviikkona on derbypeli PK-35:n ja Gnistanin välillä. Joukkueet ovat pärjänneet sarjassa aivan mukavasti – tosin PK-35 ei ole saanut pelattua kuin tusinan verran otteluita koronaperuutusten vuoksi. Molemmilla joukkueilla on edessä todella kiireinen syyskesä, mikä tulee rassaamaan suhteellisen kapealla pakalla operoivia joukkueita.
PK-35 oli TPS:ää vastaan melko heikko, vaikka hävisi vain maalilla – Tepsillä on ollut tällä kaudella omat vaikeutensa varsinkin kotona. Kokonaisuudessaan sarjanousijan alkukausi on silti ollut hyvinkin kelvollinen, mutta tuleva otteluruuhka on joukkueen suurin kysymysmerkki. Otteet eivät saisi heilahdella tiukemmassakaan paikassa.
Gnistan käväisi jopa sarjan kärjessä, mutta kolme perättäistä kotitappiota pudottivat joukkueen keskikastiin. Kipinä onkin pelannut vieraissa tuntuvasti paremmin kuin kotona. Ricardo Duarte pelasti joukkueelle viime kauden lopuksi sarjapaikan, ja joukkue on mukava sekoitus kokemusta ja nuorta intoa. Douglas Cae on mättänyt pian jo kymmenen maalia Gnistanille.
Ottelu on molempien joukkueiden leirissä hyvin odotettu ja marginaalit ovat pienet. Kertoimissa PK-35 nauttii liian suurta suosikkiasemaa, ja Gnistanille voi altavastaajana virittää pientä peliä.