NJS ei löydä maalia!
PK-35:sta se vantaalainen versio emännöi perjantaina Kansallisen liigan ottelussa sarjaan noussutta NJS:ää, jonka meno on osoittautunut liigassa odotetun vaivalloiseksi. Vantaalaiset sen sijaan porskuttavat sarjassa kakkos-sijalla, ja ovat muilta hieman karanneen KuPSin jälkeen vahvassa rintamassa. Perjantain ottelussa PK-35 Vantaa on jättisuosikki, eikä NJS:lle jää kuin muruja.
PK-35 ei ole nyt voittanut kahteen otteluun, mutta ei esityksissä sinällään mitään vikaa ole ollut. Puolustus joukkueella toimii vallan loistavasti. Karoliina Autio on joukkueen tehopelaaja, sillä maaliahne hyökkääjä on tehnyt lähes puolet PK:n maaleista. Emma Korkalainen ja Rebecca Kindstedt puuttuvat kokoonpanosta, mutta laajan rosterin omaavalle joukkueelle se ei ole ihmeellinen ongelma.
Ei tarvitse kauaa ihmetellä NJS:n suurta ongelmaa – tehtyjä maaleja on kymmenessä pelissä vain neljä, ja niistäkin kolme tehtiin jo avausmatsissa. Edellisessä ottelussa HPS:ää vastaan nurmijärveläiset tosin loivat maalipaikkoja kuitenkaan niitä hyödyntämättä. Viimeisestä maalista onkin jo yli 200 minuuttia. Kotonaan NJS hävisi PK-35:lle huhtikuussa lukemin 0-2.
Käy tutustumassa myös uusimpaan podcast-jaksoon tämän viikon peleistä!
#KansallinenLiiga #PeliYhdistääMeidät
Vieraat ovat siis tehottomia, eivätkä illan emännätkään mitään mahdottomia maaliruiskuja. Siispä underit kehiin! Otetaan riskitasoltaan matalampi 4.5 maalin raja, joten korkeintaan neljällä maalilla saadaan pelikassaan täytettä – panostusta laitetaan vastaavasti enemmän. TurboVegas on JÄLLEEN tarjoamassa topit – miten sulla on varaa olla pelaamatta sinne?