Kaksi äärimmäisen vahvaa jengiä – tämän hetken taso ratkaisee!
Naisten jalkapallon EM-kisojen viimeinen puolivälierä on lauantaina pelattava Ranskan ja Saksan välinen mittelö. Ranska hoiti alkulohkonsa tyylikkäästi, ja voitti kaikki kolme otteluaan. Saksan kaksi ensimmäistä ottelua oli voitollisia, mutta Ruotsia vastaan DFB-Frauen sortui raskaaseen 4-1 tappioon. Tämä siitä huolimatta, että saksalaiset menivät matsin alussa johtoon.
Ranskan vahvasta vireestä kertoi jo turnauksen avausottelu hallitsevaa mestaria Englantia vastaan. Vaikka voittomarginaali oli vain yksi maali, oli Ranska ottelussa selkeästi parempi. Wales ja Hollanti kaatuivatkin sitten helpommin. Ranskalaiset tekivät alkulohkossa peräti yksitoista maalia. Porukka on siis julmassa kunnossa, eikä ennen tärkeää ottelua pitäisi olla minkäänlaisia ongelmia loukkaantumisten kanssa.
Saksalla on puolustuksen oikeassa laidassa ongelma, sillä Giulia Gwinn on loukkaantuneena, ja tämän korvaaja Carlotta Wamser lensi Ruotsia vastaan pihalle, eli on tässä matsissa pelikiellossa. Vaikeudet Ruotsia vastaan alkoivat jo ennen Wamserin käsipalloa, ja tämä olikin sitten viimeinen pisara saksalaisille. Saksalla oli hyvä putki ennen Ruotsi-ottelua, mutta viimeisin esitys nostaa pintaan kysymyksiä.
Saksa on yksi menestyneimmistä maista naisten jalkapallossa, mutta tällä hetkellä se ei ole Ranskan veroinen uhka. Otetaan Ranskaan perusbetsi, niin päästään puristelemaan lauantai-illan matsia kunnolla.
Pelikassa tuplana reilulla kierrätyksellä!
EPICBET tuo Uhmapelaajille talletuksen tuplana reiluilla kierrätysehdoilla. Kerrointarjonta on yksi parhaita, joten tätä uutuutta kannattaa lähteä koejamaan samointein! 💪
Toimi näin:
1. Siirry Epicbetille TÄSTÄ.
2. Talleta 20-100€ niin avaat samalla pelitilin ja saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Ranska haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleRanska - Saksa19.07.2025
